Etusivu » Aira Röntysen artikkeleita

Entisajan leikeissä tarvittiin mielikuvitusta

Menneinä aikoina ei ollut konevempeleitä, joiden parissa lapset ja nuoret olisivat aikaansa kuluttaneet. Erilaiset leikit olivat hyvää ja kehittävää ajankulua. Porukka kokoontui leikkimään vaikka jonkun kotiin.

Yksi tyttöjen leikki oli kankaan kauppaaminen.

Toiset istuivat, yksi tuli kauppaamaan kangasta toisten eteen ja sanoi:

– Päivää. Ostatteko te kangasta? istujat kysyivät: Minkälaista kangasta teillä on?

– Minulla on silkkiä, samettia, ryysyä, rääsyä.

Sen jälkeen muka mitattiin haluttua kangasta. Kaupanteko jatkui kekseliäisyyden mukaan. Mielikuvitus sai lentää. Ja kauppoja tehtiin. Kaikki tapahtui kuvitteellisesti.


Leikittiin myös sellaista hoksaamisleikkiä, jossa yksi mukana olevista mietti jonkin esineen tai elävän olennon tai minkä tahansa kohteen. Sen jälkeen kyseltiin: kuuluuko se kivikuntaan, kasvikuntaan vai eläinkuntaan? Tenttaaminen jatkui: Onko se suuri vai pieni? Onko sitä Suomessa? Ollaanko me nähty semmoista? Kysyä voi mitä tahansa, jonka kautta saattoi päästä lähemmäksi arvausta. Se, joka hoksasi ensimmäisenä, pääsi seuraavana keksimään uuden sanan. Aika kului hupaisasti.


Tuttu rouva muisti hauskan leikin. Kun lapsiporukka oli koolla, leikki alkoi siitä, että joku kirjoitti paperille tytön nimen. Sitten käännettiin sivua ja seuraava kirjoitti pojan nimen.

Seuraavalle sivulle joku kirjoitti vaikka, missä ne ovat, mitä tekevät ja niin edelleen. Mukavin hetki oli se, kun paljastui minkälainen jutusta lopulta kehkeytyi. Hauskaa ainakin piisasi. Ei kun uudet nimet ja keksimiset ja perään naurunräkätykset. Tarinan rakentumisen lopputulos oli kaikille yllätys, koska kukaan ei etukäteen tiennyt muuta kuin itse kirjoittamansa sanan.


Kätkemisleikki oli niin ikään eräs ajankuluista. Sitähän leikitään vieläkin. Samaten tyttöjen kauppasilla oleminen. Sekin on säilynyt.

Käpylehmiä ja markkinapalloja

Entäs käpylehmät! Taitavatpa olla tuttuja yhdelle jos toisellekin. Kuusenkävyt saivat jalat alleen tulitikuista. Olen leikkinyt käpylehmäleikkejä jo kolmen sukupolven kanssa. Aina ne kelpaavat ja ilahduttavat. Itsekin siinä heittäytyy hönköttämään lapsenmielellä.


Ja silloin, kun äiti oli käynyt Oulussa markkinoilla, tuliaisina oli muun muassa pieni ja korea markkinapallo. Se oli jojo, jota liikuteltiin siinä olevan kapean kuminauhan avulla. Markkinapallo jaksoi aina ihastuttaa, olihan se monivärisellä kiiltopaperilla päällystetty, salaperäisen ja arvokkaan näköinen.

Kun paperin otti myöhemmin pois, totuus paljastui. Sisällä oli muhia, sahajauhoja. Lieneekö samanlaisia palloja olemassa vieläkin, ei ole tullut käytyä aikapäiviin markkinoilla.

Arvoitukset kiinnostavat aina

Arvoitukset taitavat kiinnostaa aina. Muistista muutama:

  1. Pikkulintu liinahäntä läpi seinän lentelee?
  2. Kerma kaatui lattialle, ei lähde nuollen eikä vuollen?
  3. Aamun neljällä, päivän kahdella, illan kolmella jalalla kulkee?
  4. Yksi tynnyri kahtalaista (kahdenlaista) olutta täynnä?
  5. Helsingissä hakataan, tänne lastut lentelee?

Vastaukset: 1. Neula ja lanka. 2. Auringonvalo, joka heijastuu ikkunasta lattialle. 3. Ihminen. 4. Kananmuna. 5. Sanomalehti.

Runoja ja piirileikkejä

Tämä runo opittiin koulussa:

– Hyvää huomenta Punahilkka, miltäs se maistuu kahvitilkka?

– Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa.

– Kahvi on hyvää, mitä mä kuulen, huonolla tuulella rouvani, luulen.

– Eipä se olisi kumma lainkaan, ai mitä unessa nähdä sainkaan!

– Kerro se mulle kullanmuru, kertoen ain’ haihtuu suru.

– Mull’ oli piilossa pesä uusi, munia siinä jos viisi, kuusi… lapset sen löysivät aijaijai, rintaani haikean haavan sain.

– Rauhoitu, rauhoitu armas Lotta, eihän se ollut edes totta!


Yksi piirileikeistä, jota laulettiin ja leikittiin:

Mamma se lähti torille, torille, torille, mamma se lähti torille, torille.
Mitkä sill’ on jalassa, jalassa, jalassa, mitkä sill’ on jalassa, jalassa?
Vanhat tuohivirsut vaan, virsut vaan, virsut vaan, vanhat tuohivirsut vaan, virsut vaan.
Tule sinä mukahan, mukahan, mukahan, tule sinä mukahan, mukahan.
Keskellä toria me leikittiin, leikittiin, leikittiin, keskellä toria me leikittiin, leikittiin.

Leikki jatkui, ja aina otettiin yksi lisää piiriin pyörimään.

Lasten viisauksia

Mieleen muistuu lasten viisauksia aikain takaa ja lähiajoilta.

Papin asu ja seremonia kastetilaisuudessa kirkossa saivat pikkutytön ihmettelemään: Onko tämä jotakin sirkusta?

Mummu jutteli puhelimessa muutaman vuoden ikäisen lapsenlapsensa kanssa. Pojalla oli kova nuha, ja mummu kysyi, että onko sinulla kastunut jalat? Ei ole kun kengät, poika totesi.

Kaksivuotias tytöntyllerö oli ollut isänsä mukana autossa. Kotona hän kertoi innoissaan äidille: Isillä oli autossa toinen nainen. Selvisi, että isä oli kuunnellut autossa musiikkia, jota soitti Toinen nainen -yhtye.

Äiti kehotti pikkupoikaa: Kerääpä nuo lelut lattialta talteen. Poika vastasi: Älä edes haaveile.

Joskus ennen vanhaan eräs oululainen pikkukoululainen oli jo tottunut siihen, että saattoi saada nelosen kokeista. Kerran hän sai sitten kolmosen, mutta ei ollut moksiskaan, vaan totesi kotona: Vaan eipäs ollut nelonen!

Teksti on julkaistu aiemmin Rantapohjassa 1.7.2008.

Teksti: 
Aira Röntynen