Martti Haikola koulutti itsensä käymällä oppikoulun ja kauppakoulun. Isänsä kuoltua hän hoiti kauppaa jonkin aikaa, kunnes perikunta möi kaupan pois. Hän asui Sievin Haikolankylässä eli kirkonkylässä ja ryhtyi kauppatoiminnan lopetettuaan kunnansihteeriksi. Virkansa vuoksi hän oli mukana monessa muussa kunnallisessa toimielimessä: hän oli mm. kunnanhallituksen puheenjohtaja 1928–33. Lisäksi hän oli viljamakasiinin kirjanpitäjä ja julkinen kaupanvahvistaja.
Martti Haikola hoiti työnsä kunnan virkamiehenä tunnollisesti. Nuorena ollessaan hän oli yhdessä Lauri-veljensä kanssa innokkaana mukana nuorisoseura- ja suojeluskuntatoiminnassa. Suojeluskunnassa veljekset toimivat sen alkuajoista lähtien.