Kun liminkalaisen taidemaalarin Vilho Lammen elämä vuonna 1936 päättyi Oulun Merikoskeen, hänet ja hänen taiteensa unohdettiin eivätkä edes taidehistoriat häntä maininneet. Limingassa hän kyllä henkilönä oli hyvin tunnettu, mutta hänen työnsä arvoa ei ymmärretty. Jälkeenjääneet teokset joutuivat mikä minnekin, ullakoille ja varastoihin, jopa rikkakihveleiksi ja huonekalujen osiksi, vaneria kun olivat.

Liki kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuosina 1953–1957, eri puolilla Suomea järjestetyt muistonäyttelyt toivat hänet uudelleen tietoisuuteen ja laaja uudelleenarviointi nosti hänet Suomen 1930-luvun taiteen kärkijoukkoon. Myös kansainvälistä arvostusta hän sai.

Vilho Lampi oli syvästi kiintynyt Lakeuteen ja Liminkaan, jossa hän loi lähes koko tuotantonsa. Hän otti teostensa aiheet jokapäiväisestä lähiympäristöstään. Kotitilalla asuen hän osallistui maataloustöihin muiden lailla maalaten vähät vapaa-aikansa ja valoisat kesäyöt.

Nuorukaisena Vilho Lampi osallistui aktiivisesti ”yleisiin rientoihin”: puhui, lausui, näytteli ja kirjoitteli poliittisestikin kantaa ottaen. Kuvataiteen harrastus nousi esiin varsin myöhään. 24-vuotiaana hän vähän yllättäen lähti opiskelemaan Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsinkiin. Siellä hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa herätti heti huomiota, ja hän voitti useita ensipalkintoja koulun kilpailussa.

Vilho Lammen taiteellinen luomiskausi jäi varsin lyhyeksi. Neljääntoista vuoteen mahtui kolme toisistaan jyrkästi eroavaa tyylikautta. Hän oli hyvin muuntautumiskykyinen ja otti rohkeasti vaikutteita, mutta sulatti ne aina omaperäisen näkemyksensä mukaisiksi.

Varhaiskausi, joka ajoittuu opiskeluvuosiin 1922–1925, oli voimakasta ilmaisutahtoa ja aitoa maalarin näkemystä osoittavaa Sallisen, Cawenin ja marraskuulaisuuden sävyttämä ekspressionismia. Tätä luomishuippua seurasi muutaman vuoden tauko, jolloin syntyi vain muutamia pienikokoisia akvarelleja.

Toinen tyylivaihe, jota kutsutaan herooiseksi eli sankarikaudeksi, ajoittuu vuosiin 1929–1931. Tämän kauden maalaukset ovat ylisuuria henkilösommitelmia, joissa voimakkaasti korostetut vastakohdat, perspektiivit ja aiheiden dramaattisuus luovat uhmakkaan mahdintunteen. Näissä teoksissa on nähty myös ajan poliittista vaikutusta.

Vuonna 1931 Vilho Lampi teki opintomatkan Pariisiin ja hänen taiteellinen käsityksensä muuttui täysin. Herooisen kauden Munchin ja van Goghin vaikutteinen ekspressionismi muuttui klassiseen ja uusasialliseen suuntaan. Tämän kauden työt ovat pienikokoisia ja pikkutarkkoja. Aiheina ovat arkipäiväiset asetelmat ja lapsimuotokuvat ja lopulta lähes naivistisesti maalatut maisemat, joissa on merkillinen surumielinen henkisesti syövyttävä ilmapiiri.

Vuonna 1935 Vilho Lampi sai valtion taidekilpailussa Sam Vannin kanssa jaetun toisen sijan. Seuraavan vuoden kilpailun hän päätti voittaa, mutta työ jäi kesken taiteilijan kuollessa 38-vuotiaana.

Viime vuosikymmeninä Vilho Lammesta on kirjoitettu paljon ja valmistettu televisio-ohjelmia. Vuonna 1967 valmistuivat Eeli Aallon elämäkertateos ja televisiodokumentti Vilho Lampi – lakeuden maalari. Vuonna 1959 ilmestyi Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus, jonka taustana on Vilho Lammen taide. Se ei kuitenkaan ole elämäkertaromaani, vaan teos kauneuden kokemisesta. Tämän romaanin pohjalta syntyi Hannu Heikinheimon televisioelokuva Jumala on kauneus sekä P. H. Nodgrenin Elegia Vilho Lammelle.