Käytyään muutaman luokan Oulun suomalaista lyseota Oskari Santaholma kävi Raahen porvari- ja kauppakoulun ja lähti vuoden pituiselle opintomatkalle Englantiin 1901. Tämän jälkeen hän aloitti työskentelynsä perheyrityksessä yhdessä isänsä ja neljän veljensä kanssa. Hän toimi aluksi konttoripäällikkönä, ja 1924 hänestä tuli tämän suuren puutavaraliikkeen, A. Santaholma Oy:n, toimitusjohtaja. Oskari Santaholman johdossa perheyrityksestä kasvoi yksi Pohjois-Suomen suurimpia alallaan.
Kotiseutunsa Kalajoen ja Keski- sekä Pohjois-Pohjanmaan elinkeinoelämän kehittämisen lisäksi hänen pyrkimyksenään oli kotiseutunsa ja koko isänmaan sivistyselämän ja kaikkien hyvien harrastusten tukeminen. Hän toimi A. Santaholma Oy:n johtokunnan jäsenenä 1911–56, Kalajoen säästöpankin hallintoneuvoston puheenjohtajana 1907–12 ja Pohjolan osakepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana 1931–. Hän oli Oulun kauppakamarin hallituksen jäsen ja Kalajoen kunnanvaltuuston jäsen sen perustamisesta alkaen. Hän lisäsi ammattitaitoaan lukuisilla ulkomaanmatkoillaan. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai 1928 ja kauppaneuvoksen arvonimen 1943.