Akseli Siipola osti vuonna 1925 Juho Juopolta 14 hehtaarin maatilan, jonka isäntänä hän oli kuolemaansa saakka. Akseli Siipolan terävä äly ja kyky yhteisten asioitten hoitamiseen tulivat hyvin pian esille, kun hänet valittiin moniin kunnan ja yhdistysten luottamustehtäviin. Sosiaalilautakunnan puheenjohtajana Akseli Siipola toimi vuosina 1927–52. Koska hän piti toimistoa omassa kodissaan, sai muu perheväki tottua siihen, että avuntarvitsijoita kävi päivittäin melkein jatkuvana virtana. Vaikka Akseli Siipola tunnettiin luonteeltaan tulisena ja äkkipikaisena, oli hän sosiaalilautakunnan puheenjohtajana oikeudenmukainen, tasapuolinen ja tarvittaessa pitkämielinen. Siitä huolimatta arvosteluakin taisi tulla riittävästi, koska hänen kerrotaan lausuneen: ”Ei oo tarvinnu peiliin kahtua sen jäläkeenkö tähän hommahan rupesin.” Kunnollisen vanhustenhuollon puuttuessa oli rahalappujen (50 mk) ja jauholappujen (5–10 kg) hakijoissa paljon vanhoja ihmisiä, jotka olivat yleensä kiitollisia saamastaan avusta. Vapaalle Huollolle tulleiden amerikanpakettien sisällöt jaettiin eniten tarvitseville. Monesti jakajatkin hypistelivät tavaroita sen näköisesti, että olisivat jotain halunneet itselleenkin, mutta Akseli Siipola oli puheenjohtajan ominaisuudessa lausunut painokkaasti: ”Jakajat ei sitte ota mittään.”
Monen vanhuksen kohtaloon toi helpotuksen Kunnalliskoti Lepolan valmistuminen Lohtajan Marinkaisiin 1952. Akseli Siipola oli Lepolan hallituksen jäsen 1952–54. Siirtoväenhuollon puheenjohtajana hän oli 1941–45, kunnan esimiehenä (kunnanhallituksen puheenjohtajana) 1943–52, kunnanvaltuuston jäsenenä 1957–61 ja useita vuosia 1950-luvulla Etelä-Pohjanmaan tuberkuloosipiirisairaalan kuntainliiton liittovaltuuston jäsenenä. Himangan sataman satamatoimikunnan jäsen hän oli 1958–61; Himangan säästöpankin hallitukseen hän kuului 1947–59.
Siipolassa oli ennen useita hevosia. Akseli Siipola kasvatti monta hyvää juoksijahevosta, joista juoksijana tunnetuin lienee ollut tamma Leila. Se oli ennen sotia Keski-Pohjanmaalla voittamaton usean vuoden ajan. Talvella ajettiin kilpaa usein jäällä. Kilpa-ajoihin osallistuminen vaati suurta innostusta. Akseli osallistui talvisinkin ainakin lähipitäjien Kalajoen, Kannuksen ja Kälviän ajoihin. Siihen aikaan ei vielä ollut minkäänlaista hevosenkuljetuskalustoa. Hevonen piti ajaa kilpailupaikalle ja sieltä takaisin yleensä samana päivänä. Kilpa-ajoista sai pieniä rahapalkintoja ja kunniakirjan. Isänsä kilpa-ajoista saavuttamat kunniakirjat on talonpitoa jatkanut Aino Siipola pitänyt tallessa arvokkaana muistona tuloksellisesta hevosenkasvatustyöstä. Akseli Siipola toimi Himangan hevosvakuutusyhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 1925 vuoteen 1961 eli kuolemaansa saakka.
Akseli Siipola tunnettiin myös innokkaana verkko- ja rysäkalastajana. Varsinkin silakkaa tuli runsaasti, ja sitä suolattiin eri kokoisiin astioihin. Kalaa riitti myyntiin saakka. Kun Akseli Siipola sairastui vakavasti keväällä 1961, kävivät himankalaiset katsomassa häntä suurin joukoin. Yhteisten asioiden hoitamisessa ei voi aina olla kaikkien mieleen. Kunnan ja kuntalaisten asioita hoitaessaan pyrki Akseli Siipola aina olemaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen, ja siksi hän saavutti suuren ystäväjoukon luottamuksen yli puoluerajojen. Akseli Siipolan sanaa uskottiin ja hänen lausuntojaan arvostettiin olipa sitten kysymys oman perheen tai kotikunnan asioitten hoitamisesta.