Iin Hamina – vanha kauppapaikka

Vaikka Iin Haminan markkinat oli lopetettu 1900-luvun alussa virallisesti, kokoontui markkina­väki keväiseen tapahtumaan aina 1930-luvulle asti. Kuvassa Etukadulle kerääntynyttä väkeä Haminan talojen ja markkinakojujen tuntumassa.

Hamina on ollut kauppapaikka ainakin 1300-luvulta lähtien. Kenties täällä on käyty kauppaa jo silloin, kun viikingit purjehtivat Itämeren rantoja 1000-luvun molemmin puolin. 1500-luvulla luvallisia kauppapaikkoja Pohjanmaalla olivat Tornio, Kemi, Ii ja Oulu. Joka kevät, jäiden lähdettyä, tuli Iin Haminaan kauppiaita ennen muuta Oulusta, Varsinais-Suomesta, Tukholmasta, Sigtunasta ja muista Itämeren maista. Myös Novgorodin, myöhemmin Venäjän, kauppiaat omistivat täällä kauppapuoteja. Mm. 1723 tehdyn luettelon mukaan Haminassa oli 41 kauppaporvareiden vuokraamaa puotitonttia.

Aikaisemmin satama sijaitsi Satamansaarella, nykyisellä Kruununsaarella, joka vihittiin vainajien lepopaikaksi v. 1810. Maannousun vuoksi jouduttiin satama siirtämään, ehkä 1500-luvulla, joen etelärannalle, nykyiseen Haminaan. Haminan vakituinen asutus kylälle ominaisine pikkutaloineen alkoi tihentyä vasta 1800-luvulla. Kevättulvan aikana tulivat Haminaan kauppamiehet odottamaan jokea alas laskettelevia lauttoja, joiden mukana tulivat tuotteet ja kauppakumppanit. Kauppiaat majoittuivat enimmäkseen yhden huoneen ja varastotiloja käsittäviin kojuihinsa, joissa porvareiden palkolliset olivat usein talvikaudet isäntänsä omaisuutta vartioimassa.

Tyypillistä vanhaa Haminaa, joka on osin joutunut väistymään.

1950-luvun Haminaa, jossa vielä vanha rakennuskanta hallitsi Etukadun näkymää.

Lohi on ollut ammoisista ajoista asti se hyödyke, joka houkutteli tänne pysyvän asujaimiston. Hylkeenpyytäjät ja lohenkalastajat, lappalaiset mukaan lukien, olivat jokisuun varhaisia eläjiä. Jo keskiajalla tulivat ylimaan ihmiset tänne myymään turkiksia, voita, hilloja ja muita luontaistuotteita. 1600-luvulta lähtien perinteisten maalaistuotteiden ohella terva alkoi tulla lauttojen päällä aina Kuusamosta ja Kainuusta asti. Parhaina aikoina tuotiin kesän aikana yli 10000 tynnyriä tervaa Haminaan, josta se pääasiassa jähtien kuljettamana jatkoi matkaansa Ouluun, Tukholmaan ja Englantiin asti. Kun 1800-luvulla sahateollisuus alkoi voimallisesti elpyä ja kun Iijokisuulle perustettiin Suomen ensimmäinen höyrysaha v. 1860, alkoi puutavaran lauttauksen suuri tuleminen.

Lautta oli monikäyttöinen kuljetus- ja kulkuväline. Sen mukana tulivat paitsi markkinoilla myytävät tavarat myös monilukuinen ylimaan väki kokemaan markkinahumua. Jäivätpä tänne useat jokivarren ihmiset etsimään uutta elämää. Kevätmarkkinoiden aikana n. 300–400 asukkaan Haminassa oli yli kaksituhattakin markkinavierasta. Iin markkinat olivat kuuluisat väen ja tavaroiden runsaudesta. Siksi niiden merkitys kuului ja näkyi kauas.

Tänne jääneet uudet haminalaiset rakensivat porvarien puotien kylkeen omat majansa. Tällöin ei pidetty tarkkaa lukua tonteista ja rakennusluvista. Asumus kyhättiin vapaana olevalle maatilkulle, ja niin muodostui Hamina, yhtenäinen, mitään sääntöjä ja rakennusohjeita vailla ollut kyläyhteisö.

Suurin osa nykyisistä rakennuksista on kahden viime vuosisadan aikana tehtyjä vaatimattomia asumuksia ja karjasuojia. Niitä on myöhemmin korjailtu ja laajennettukin. Vauraampien asukkaiden, kuten kauppiaitten, jähtien omistajien ja käsityöläisten asumukset erottuivat tavallisten haminalaisten mökkipahasista. Merkittävää tämän päivän näkökulmasta on se, että vapaasti muodostunut tiivis kyläyhteisö on säilyttänyt alkuperäisen leimansa.

Haminan asukkaat saivat elantonsa kesäisin kaupan mukanaan tuomista työmahdollisuuksista, 1800-luvulta lähtien myös puutavaranuittoon kuuluvista tehtävistä. Osa hankki kalastuksesta leivän jatketta, osa viljeli kylän ulkopuolella sijainneita maitaan. Käsityöläiset, leipurit, nahkurit ja muut ammattilaiset sijoittuivat Haminan maisemaan. Jotkut harjoittivat henkensä pitimiksi salakapakointia, mikä oli omiaan antamaan Haminalle oman leimansa. Talvisin olivat työpaikat lujassa. Ylimaiden ja Lapin savotat tarjosivat työtä, mutta työttömyys oli pysyvä ilmiö.

Asutus on aina keskittynyt kahden kadun, Takakadun ja Etukadun varrelle rantatörmän läheisyyteen. Karjavajat, saunat ja liiterit on sijoitettu asumusten ja seurakunnan omistamien peltomaiden väliin. Tietysti tällaisessa kyläryppäässä sattui myös tulipaloja. Haminalaiset ovat kuitenkin aina olleet vikkeliä palonsammuttajia. Kuuluisa onkin Haminan akkain ämpäriketju, joka siirsi tiuhaan tahtiin sammutusvettä jokirannasta palopaikalle. Palon uhka kosketti jokaista asukasta. Vain 3–4 talon tuhoja on pahimmillaan päässyt tapahtumaan.

Muinaisina aikoina kauppapaikka ja kirkko olivat kaikkialla lähekkäin Arvellaan, että Iin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1350 tienoilla. Nykyinen kirkko on kahdeksas ja kolmas se on nykyisellä paikallaan. Ensimmäinen tälle paikalle rakennettu kirkko valmistui 1620 tienoilla. Vähän yli 70 vuotta myöhemmin sen salama poltti. Jo v. 1698 Turun piispa Gezelius vihki iiläisten uuden kirkon. Se seisoi paikallaan 244 vuotta. Vuonna 1942, keskellä sotaa, salama jälleen tuhosi iiläisten pyhäkön. Vuosisatojen ajan asukkaat olivat saaneet tottua siihen, että kirkon poltti vihollinen. Nyt sen salama teki jo toistamiseen. Nykyinen kirkko vihittiin käyttöön v. 1950. Lähellä oleva lukkarin puustelli, joka tosin ei ole enää entisessä käytössä, on ollut tällä paikalla jo ainakin 1600-luvun alkupuolelta lähtien. Kirkon kiviaidan vieressä oleva Kalervo Kallion veistämä Vesaisen patsas valmistui v. 1940. Se pystytettiin samalla kun uusi kirkko vihittiin.

Vanhan kestikievari- ja kauppatalon rakenteet keskellä Haminaa kertovat vielä tänäänkin hyvästä nikkariperinteestä.

Nykyisten haminalaisten keski-ikä on melko korkea, mutta viime aikoina nuoriakin perheitä on alkanut muuttaa entisiin kauppa- ja asuintaloihin, joita on pääosin asian­mukaisella pieteetillä kunnostettu.

Haminan yläosassa on 1500-luvulla ollut kirkko. Vielä vanhemmat kirkot ovat sijainneet Illinsaarella ja Kirkkosaaressa. Varhaisimpien kirkkojen sijainnista ei ole täysin varmoja tietoja. Haminan taantumiseen markkinapaikkana vaikutti useita eri tekijöitä. Kun laivoja alettiin rakentaa raudasta, ei tarvittu enää tervaa. Ja kun kauppa vapautui 1870-luvulla, alkoivat iiläiset itse perustaa kauppoja, välittivät jokivarren asukkaille tavaraa, ja kun rautatie 1900-luvun alussa valmistui, alkoi niin tavaran kuin ihmistenkin kulku tapahtua rautateitse. Enää ei oltu sidoksissa lyhyen kesäkauden laivaliikenteeseen tai talven vaivalloiseen hevoskyytiin.

1800-luvun lopussa tehtiin esitys Haminan muodostamisesta kauppalaksi. Tämä hanke ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Vanhan markkinapaikan suuruuden aika alkoi tällöin olla takana päin.

Kylätoimikunta, joka on tuloksellisesti toiminut Haminan kyläkuvan ja viihtyisyyden hyväksi, järjesti asukkaille punamullan tekokurssin.

Jo vuosikymmeniä sitten on Museovirasto (Muinaistieteellinen toimikunta) kiinnittänyt huomiota Haminan kyläyhteisön säilyttämiseen. Tällöin saivat monet asukkaat myös rahallista tukea, jonka avulla vanhoja ja arvokkaiksi todettuja kiinteistöjä asiantuntijain opastuksella kunnostettiin. Nykyään Haminan kylätoimikunta on tarttunut tarmolla kylän asiallisen kunnostamisen ja viihtyisyyden vaalimiseen. Myös kunnan taholla on pyritty parantamaan niitä edellytyksiä, joilla voidaan valtakunnallisestikin merkittävä, historiallinen kyläyhteisö säilyttää omalaatuisena, elävänä muistomerkkinä menneiltä ajoilta.