Maankuulut messinkivalurit ja heidän tuotantonsa

Leander Helanderin yksinkertainen kynttilänjalka, jossa leima 18 LH 56. Kuva Pirjo Tuomimäki.

Kalajoki on ollut tunnettu taitavista metalli­työn­tekijöistä. Helanderien maankuuluja messinki­valureita olivat ylivieskalais­syntyiset veljekset Olli ja Leander Helander ja Ollin pojat: Klaes, Joakim Leonard ja Evert Eliel (Eeli) Helander. Merkittävää näissä valureissa oli se, että he nousivat tuotteillaan tuon ajan Suomessa yleisesti tunnetuiksi ”Pohjan­maan valta­valureiksi” ja keräsivät valutöillä myös merkittävän varallisuuden. Helanderit valoivat Kalajoella ja myöhemmin myös Oulussa noin 1820-luvulta 1880-luvulle saakka. Heidän vaikutuksensa oli merkittävää myös siksi, että heidän pajastaan oppinsa saivat useat muut valurit.

Valuri Olli Helander eli ”Veten-Olli” (1801–1886). Kuva Kalajoen kotiseutuyhdistys.

Olli Heikki Helander eli ”Veten-Olli” (1801–1886) syntyi Ylivieskassa ja tuli 21-vuotiaana Kalajoelle kotivävyksi Aksilan taloon Käännänkylälle. Kalajoella hän yhä enemmän omistautui valutöille vaikka piti maanviljelystä pääelinkeinonaan. Veten-Olli tunnettiin taitavana maanviljelijänä ja monitaitoisena miehenä. Hän osasi valamisen lisäksi kulta-, hopea- ja kellosepän työt, vaunu- ja puusepän sekä sorvarin taidot. Hänen tiedetään saaneen muutaman viikon kultasepänoppia Vaasassa. Olli Helanderia kuvaa osuvasti hänen oma lauselmansa: ”Ei ole mikään konsti työskennellä kun vain on olemassa työkalut ja osaa niitä käyttää”.

Olli Helander tunnettiin myös erittäin nuukana eli visuna miehenä, ja piirteeseen liittyy useita muistelmia, kuten tarina, jonka mukaan hän olisi valanut rahaakin, että sitä ei olisi tarvinnut muualta hankkia. Sen mukaan Olli Helander oli ”joskus rengeille tuonut lämpimät rahat kouraan ko oli justiin käynyt ne valamassa”. Olli Helanderin valistuneisuudesta ja arvonannosta kertoo hänen valintansa Saloisten tuomiokunnasta talonpoikassäädyn edustajaksi vuoden 1867 säätyvaltiopäiville.

Valuri Leander Helander (1812–1874). Kuva Kalajoen kotiseutuyhdistys.

Leander Heikinpoika Helander eli Tilvis (1812–1874), Ollin nuorempi veli, tuli Kalajoelle veljensä houkuttelemana. Hän asettui ensin Ollin luo Aksilaan, ja 1840 hän osti Tilviksen talon Kalajoen toiselta puolelta ja harjoitti siellä valamista. Veljekset tekivät edelleen yhdessä isommat ja suuritöisemmät valut. Leanderin kerrotaan olleen kellosepän opissa Pietarissa, ja sanotaan, että hän olisi ollut veljeään taitavampi kulta- ja kellosepäntöissä.

Valurit olivat käytännössä itseoppineita, vaikka tiedetään, että suvussa oli valureita jo aiemmin. Alkujaan valaminen opittiin Kokkolan pitäjässä, Kaarlelan Kaustarissa, ja valutaidot siirtyivät suvussa viisi sukupolvea eteenpäin. Vanhemmat veljekset oppivat isältään messinkivalun perustaidot; isä valoi nappeja, tiukuja ja aisakelloja. Oletettavasti tässä vaiheessa valaminen oli kuitenkin vielä talonpoikaista tarve-esineiden valmistusta.

Helanderien valimolta käytiin myyntimatkoilla pari kertaa vuodessa, ja matkat kestivät vähintään kuukauden päivät. Matkat suuntautuivat ympäri Suomea: Turkuun, Helsinkiin, Porvooseen, Viipuriin, Pietariin, Kuopioon ja Tornioon. Lisäksi he tekivät valutöitä tilauksesta, kuten lukuisia kynttiläkruunuja, alttarikynttilänjalkoja, kelloja, kirkonkelloja, kynttilänjalkoja, hevosvaljaiden messinkiosia ja purjelaivojen metalliosia.

Helanderien veljeksiä oli valureina kahdessa sukupolvessa

Klaes ja Kaisa Helander. Kuva Kalajoen kotiseutuyhdistys.

Olli Helander halusi kouluttaa poikiaan. Hän lähetti heidät ensin Raaheen ja myöhemmin Vaasaan, mutta poikien koulunkäynnistä ei tullut mitään, koska valaminen kiinnosti enemmän. Kun Klaes Helander (1828–1909) 15-vuotiaana pääsi rengin mukana Tornion markkinoille, syntyi siitä suuri innoitus valutöihin. Tällä matkalla hän ymmärsi valutöiden tuomat ansaitsemismahdollisuudet. 1800-luvun puolivälissä valutoiminta Kalajoella alkoi laajeta ja tarvittiin aputyövoimaa. Paikkakunnan poikia oli oppipoikina, ja lisäksi Helandereilla oli kiertäviä kisällejä. Helanderien pajoista oppinsa saivat mm. Juhani Friis (myöh. Pohjanpalo), Jaakko Merenoja, A. F. Westman, Efraim Tilvis ja Fredrik Haapasaari. Klaes Helander kävi opintomatkoilla Fiskarsissa ja Lyypekissä.

Joakim Leonard Helander, vaimo Matilda (Fredrika) ja tytär Ina Kalajoella 1865. Kuva Kalajoen kotiseutuyhdistys.

Vuonna 1860 Kalajoella luultiin valutoiminnan loppuvan, kun keskimmäinen veli Leonard Helander (1831–1887) muutti Ouluun ja perusti sinne oman messinkivalimon. Pienikokoinen ja yritteliäs Klaes jatkoi kuitenkin menestyksekkäästi valamista. Vuoden kuluttua muutostaan Leonard kirjoitti Klaesille, ettei viihdy Oulussa, ja veljekset vaihtoivat paikkaa. Klaes Helander panosti valamiseen Oulun Myllytullissa, ja toiminnasta kehittyi voimaperäistä teollisuustoimintaa. Hänellä oli 10 sorvia käynnissä yhtä aikaa, ja 1873 avuksi hankittiin ensimmäinen höyrykone.

Purjelaivojen aika alkoi mennä ohi 1880-luvulla, ja niiden rakentaminen Oulussa päättyi. Lisäksi markkinoille tuli halvempia tehdasvalmisteisia metallituotteita. Klaes Helander ei nähnyt valamista enää kannattavaksi liiketoiminnaksi ja myi Myllytullin valimon ja valaisinmallistonsa mieluisimmalle oppilaalleen, Juho Mustoselle. Klaesin kerrotaan pitäneen viimeiset vuotensa sekatavarakauppaa Oulussa.

Olli Helanderin nuorin poika Evert eli Eeli (1844–1904) kävi koulua Vaasassa. Valutöissä hän jäi vanhempien veljiensä varjoon. Leander Helanderin pojista Hermanin (1839– kuol. jul. 1930) tiedetään olleen valuri, mutta hän muutti Amerikkaan eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ole tietoa. Messinkitöillä Helanderien valurit vaurastuivat. Klaes Helanderia pidettiin Oulussa porvarina, vaikka olikin alkujaan talonpoikaista syntyperää.

Maankuuluja messinkituotteita

Klaes Helanderin valama Simon kirkonkello. Kelloon on valettu goottilaisin kirjaimin ”Valettu Oulussa Simon seurakunnalle K E Helanderilta 1874” ja toisella reunalla ”Soittakaamme Herralle Sydämestämme Ja weisatkaamme Kiitosta Hallelujaa”. Kellon halkaisija on 100 cm. Kuva Pirjo Tuomimäki.

Helanderien tuotanto on korkeatasoista ja monipuolista. Heidän upeimmat valoksensa ovat tuon ajan Pietarin ja Pariisin tuotteiden vertaisia sekä tyyliltään että laadultaan. Näistä esimerkkeinä voi mainita Keisarilliseen palatsiin (nyk. Presidentinlinna) tilatut kellot ja kynttilänjalat. Helanderien messinkiesineet kelpasivat palatseihin ja kirkkoihin, mutta he valmistivat paljon myös arkisia käyttöesineitä ja tarvekaluja. Esineiden kirjo on laaja: hevosten valjastarvikkeista ovenkahvoihin, erilaisista mitta- ja punnituslaitteista purjelaivojen metalliosiin ja Aleksanteri II:lle lahjoitettuun ensimmäiseen keisaripuukkoon saakka. Lisäksi heidän pajallaan valmistettiin lukuisia kynttiläkruunuja, kynttilänjalkoja, mortteleita, vaatekoukkuja, uuninluukkuja, kulkusia, lusikoita jne. – kaikkea mitä vaskesta voitiin valaa. Yllättävin löytö heidän tuotannossaan ovat hopeaesineet, joita Olli Helander valmisti vielä 83-vuotiaana.

Helanderit leimasivat tuotteitaan satunnaisesti ja eri tavoin. Esim. kynttilänjaloissa leima sijoitettiin pohjaan tai kynttilänjalan kannan ulkoreunaan. Tekijän nimikirjaimet saatettiin laittaa vuosiluvun sisään, kuten 18 LH 57, tai niin, että leimassa on pelkästään tekijän nimikirjaimet OH tai JLH. Helanderien messinkiesineet ovat haluttuja keräilykohteita, ja esineitä liikkuu arvohuutokaupoissa.

Presidentinlinnassa eli entisessä Keisarillisessa palatsissa on neljä paria polttokullattuja 9-haaraisia uusrokokookynttelikköjä. Niissä ei ole leimoja, mutta ne hankittiin 1859 Kalajoelta. Korkeus 70 cm. Kuva Vesa Hyvärinen.

Olli Helanderin uusrokokookynttilänjalat. Samanlaiset hankittiin Keisarilliseen palatsiin 1859. Kuva YSO/Media-assistenttiopiskelijat 05.

Leander Helanderin valama Kirkkonummen kirkon lieriörunkoinen uusrokokookruunu valmistui 1860-luvulla. Kruunun korkeus on 185 cm, ja kynttiläpesiä on 74. Lahjoituksena saadut prismat liitettiin kruunuun myöhemmin. Kuva Kirkkonummen srk.

Presidentinlinnan pöytäpendyyli polttokullattua pronssia vuodelta 1859. Tilannekuvaukset olivat yleisiä, ja tähän kuoreen on kuvattu metsästysaihe, jonka yläosassa on fasaanipari ja kellotaulun alla poika pyydysverkon kanssa. Kellossa on leima O:HELANDER KALAIOKI. Kuva Vesa Hyvärinen.

Olli Helanderin valama mortteli, keskellä edessä soikioleima ja vuosiluku 1860. Kuva YSO/Media-assistenttiopiskelijat 05.

Helanderien valmistama maustevaaka puurasiassa. Kuva YSO/Media-assistenttiopiskelijat 05.

Helanderien valama Haapajärven kirkon 14-haarainen alttarikynttilänjalka vuodelta 1840. Tyyli on biedermeieria eli myöhäisempireä. Korkeus 99 cm, leveys 115 cm. Kuva Pertti Tuovinen.

Artikkeli on lyhennetty Messinkivalun mestarit – Kalajoen Helanderit -kiertonäyttelyn (2006–2008) aineistosta. Näyttely tehtiin Kalajoen ammattiopisto ARTEMAssa EU-rahoitteisen Muotoilun mestarit – Kalajoen Helanderit -hankkeen toimesta.

Artikkelissa käytettyjä lähteitä

• Hyvönen 1992. Hyvönen, Heikki, Helanderien messinkivalimo Kalajoella. Artikkeli teoksessa Lumijoen, Tyrnävän ja Temmeksen kirkot. Suomen kirkot 18.
• Wiirilinna 1982. Wiirilinna, Annikki, Kalajoen maankuulut messinkivalurit Helanderit I–III, Keskipohjanmaa 5., 8. ja 9.11.1982.
• Väyrynen 1910. Väyrynen, J., Valuri Klaes Engelbrecht Helander. Artikkeli teoksessa Suomen Museo 1910.