Kalajoen kirkko on valmistunut vuonna 1931. Kirkko on rakennettu vuonna 1879 valmistuneen ja vuonna 1930 palaneen kirkon tiiliseinien varaan. Kirkon on suunnitellut arkkitehti V. G. Palmqvist.
Kalajoen kotiseutumuseo sijaitsee Siltasaaressa. Hirsinen rakennus on luultavasti 1800-luvun alussa rakennettu Törnvallin (entisen Ranta-Pahikkalan) talo, joka on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1964. Pihapiirissä on myös paikalle Käännänkylästä siirretty luhtiaitta ja Apulin tilalta peräisin oleva tuulimylly.
Siltasaaren puiston on suunnitellut Tuija Forsström, ja se on rakennettu vuoden 2005 aikana. Saaren erottaa mantereesta kapea ”pohjoisjuova”, jonka rannanpuoleinen osa puistoa on aikanaan ollut Kalajoen Osuuskaupan rakentama ja ylläpitämä. Siitä puistosta ovat jäljellä mm. lehmukset. Vuoden 1957 asemapiirroksen mukaan pohjoisjuovan eteläpuoleisessa Siltasaaren osassa on ollut kioski, ja saareen on muistotiedon mukaan kuljettu pohjoisjuovan yli siltaa pitkin. Uudistetun Siltasaaren puiston pinta-ala on 0,37 ha.
Tyyliltään funktionalistinen Kalajoen Osuuskaupan vanha rakennus on peräisin 1940-luvun loppupuolelta.
Kulmatornilla varustettu liiketalo Kalajoen keskustassa on entinen apteekki, jossa sijaitsi myös apteekkarin asunto. Talo on rakennettu 1930-luvun lopulla, ja apteekki toimi siinä vuoteen 1964.
Naatus ja Ventelä muodostavat eheän 1800-luvun rakennusryhmän. Ventelä on ollut huomattava kievarikeskus 1800-luvun lopulla. Raahesta Kalajoen kautta etelään edennyt kievaripostilinja on mennyt Ventelän kautta vuonna 1877. Ventelän talossa on pitänyt olla linjataulun mukaan kaikkiaan 18 hevosta. Vertailun vuoksi Tavastvikin kievarin hevosten lukumäärä on ollut kuusi, Petäistön ja Korhosen yhdeksän.
Kaupungintalon vieressä sijaitseva Jussi Kurikkalan patsas on vuodelta 1990. Sen on suunnitellut kuvanveistäjä Antonio da Cudan.Merenoja on Pohjankylän vanhimpia maatiloja. 1800-luvulla tilaa isännöi valtiopäivämies Jaakko Merenoja.
Merenojan tilan rakennukset muodostavat neliöpihan, jossa on kaksi asuinrakennusta ja puoji-navetta. Neliöpihan ulkopuolella on suuri ja komea säterikattoinen navetta vuodelta 1939, joka toimii paikallisena maamerkkinä.
Merenojan navetan kuva: Sari Alajoki/Vanhat rakennukset -projekti.