Ylivieskan seutukunnan kierros

Savisilta. Kalajoen ylittäminen on ollut eräs Ylivieskan liikenteen suurimmista solmu­kohdista. Talvella joki voitiin ylittää jäätä myöten, kesäaikaan lossilla, veneillä tai renkku­siltoja pitkin. Uutta, liikennettä helpottavaa siltaa kaavailtiin vuonna 1904 Ollilan talon kohdalle rautatien ja pappilan välille. Asian käsittely oli kuitenkin hidasta, ja sillan rakentaminen otettiin uudelleen esille vuonna 1909. Tuolloin sillan­rakennusta varten valitussa komiteassa mukana olleet G. A. Wittenberg, Wille Kallio ja Mikko Knuutila vertailivat keskenään erilaisia sillan­rakennus­vaihto­ehtoja. Virallisessa kunta­kokouksessa 9.4.1912 vastakkain olivat Jaakko Ollilan riippusilta ja insinööri Jalmar Castrénin suunnittelema ”rautapetonkisilta”. Silta valmistui saman vuoden kesällä Castrénin suunnitelmien mukaan.

Betoni oli tuohon aikaan suhteellisen tuntematon rakennusmateriaali. Värinsä mukaan siltaa alettiin kutsua kansan keskuudessa Savisillaksi, ja tuolla nimellä silta kulkee vieläkin. Uuden rakennus­materiaalin kestävyydellä oli epäilijänsä, mutta silta johti liikennettä Kalajoen yli aina vuoteen 1971 saakka. Tuolloin rakennettiin Helaalan silta korvaamaan ahtaaksi liikenteelle käynyttä savisiltaa, joka jäi kevyen liikenteen käyttöön. Kunnostus­töitä Savisillalla on tehty vuosina 1928–32 sekä 1980-luvulla. Silta koostuu kahdesta yksi­aukkoisesta teräs­betoni­palkki­sillasta sekä kahdesta uloke­palkki­sillasta. Alun perin sillan kulutus­kerroksena on ollut sora, myöhemmin kestopäällyste.

Tielaitoksen museo­sillaksi luokittelema Savisilta on Suomen toiseksi vanhin betoni­silta. Suomen vanhin teräs­betoni­silta on vuonna 1911 valmistunut Castrénin suunnit­telema Tönnön silta Orimattilassa.

Jaakolan talon histo­riaan liittyy monia Yli­vieskan mennei­syyden merkki­tapahtumia. Jaakola on toiminut 1800–1900-lukujen vaihteessa rahdin ja matkailun keskuksena, ja se on ollut tärkeä herän­näi­syyden keskus­paikka. Nykyisin rakennus on Herättäjä­yhdistyksen käytössä ja sen ylä­kerrassa toimii Suomen ainoa körttimuseo.

Helaalan mylly sijaitsee Kala­joen rannassa Yli­vieskan keskus­tassa. Mylly on luoki­teltu histo­rial­lisesti, rakennus­historial­lisesti ja miljöön kannalta arvokkaaksi. Sen kanava­rakennelmat ja koneisto ovat vuodelta 1884. Vuonna 1942 mylly vahingoittui tuli­palossa. Nykyinen mylly­rakennus on rakennettu vuosina 1943–44 alkuperäisen hirsi­rakennuksen mukaiseksi. Mylly sai valtio­neuvoston suojelu­päätöksen vuonna 1992.

Vuonna 1999 perustettiin Helaalan Mylly­säätiö, joka osti myllyn. Kunnostettu ja entisöity mylly on toiminut sittemmin kesä­kahvilana ja pieni­muotoisena näyt­tely­tilana. Kalajoen ylittävien siltojen välissä sijaitseva mylly on maisemal­lisesti tärkeä osa Yli­vieskan keskustaa.

Ylivieskan kirkko on valmistunut vuonna 1786. Nykyiseen asuunsa se muutettiin vuonna 1892. Kirkko­puistossa on useita muisto­merkkejä, mm. Pietari Päivä­rinnan hauta­muisto­merkki.

Rautatieaseman seutu on valta­kunnal­lisesti merkittävä kult­tuuri­historial­linen ympä­ristö. Alueella on vuosina 1884–86 IV luokan aseman tyyppi­piirus­tusten mukaan rakennettu asema­rakennus, asuin­rakennuksia, piha­rakennuksia, maa­kellareita ja vesi­torni.

Asemarakennuksen vieressä on kivistä kupolin muotoon rakennettu pommisuoja.

Rautatieaseman vieressä sijaitseva Feriatis paljastettiin vuonna 1986 rauta­tien rakentamisen 100-vuotis­juhlan kunniaksi. Teoksen on suun­nitellut Antonio da Cudan.

Veteraani­puistossa sijait­seva Sotaan­lähdön muisto­merkki paljas­tettiin vuonna 1987. Muisto­merkki on pallo­graniittia, ja siinä on Juhani Ahon teksti: ”Älä kysy, mitä maaltasi saat, kysy, mitä voit sille antaa.”

Kaupungintalon vieressä sijaitsevan Elämän vesi -teoksen on suunni­tellut kuvan­veistäjä Antonio da Cudan vuonna 1985.

Tasavallan neljäs presi­dentti Kyösti Kallio syntyi ja vietti lap­suu­tensa Yli­vies­kassa. Kyösti Kallion muisto­merkki sijaitsee kau­pungin­talon ja kirjaston vierei­sessä puisti­kossa. Sen on suunni­tellut Risto Saalasti vuonna 1971.

Ylivieskan kirjasto­talo on vuodelta 1971. Sen on suunni­tellut yli­vieska­lainen arkki­tehti Saara Juola.

Ylivieskatalo Akus­tiikka on maalis­kuussa 2003 valmis­tunut kulttuuri­keskus, jossa järjes­tetään konsert­teja ja muita kulttuuri­tapahtumia, taide­näyttelyitä sekä kokous- ja koulutus­tilaisuuksia. Ylivieska­talo Akustiikka on neljäs Suomessa toteutettu EU-rahoit­teinen kulttuuri­keskus. Raken­nuksen suunnit­telusta vastasivat UKI Arkkitehdit Oy ja arkki­tehti­toimisto Alpo Halme Oy akustiikan osalta.

Puuhkalan museo on perustettu vuonna 1969. Museo­alueelle on siirretty useita raken­nuksia eri puolilta Ylivieskaa.

Kuolevaa soturia esittävä Yli­vieskan sankari­patsas on kuvan­veistäjä Johannes Haap­asalon suunnit­telema. Se paljas­tettiin itsenäisyys­päivänä vuonna 1948; paljastus­puheen piti kirkko­herra, lääninr­ovasti I. E. Peltonen.

Lakeuden liekki sijaitsee Kirkkopuistossa. Sen on suunnitellut Veikko Lätti vuonna 1972.