Kestilän kirkon rakentaminen

Kestilän kirkon rakentamisesta nimimerkki I. Fr. G-n kertoi Oulun Wiikko-sanomissa vuonna 1856 seuraavaa:

”Näin ne miettivät monasti
Kestiläläiset keskenänsä;
Viimein ilmoitit asian
Rovastille rohkiasti,
Heti sanovat samassa,
Että otamme eromme
Pulkkilalaisista peräti;
Itse teemme temppelimme
Kirkon keskelle kyleä;
Paamme maata pappilaksi
Asuinpaikaksi papille,
Josta syöpi selvän leivän,
Aivan elääpi hyvästi...”

Kun Kestilän seurakunta oli perustettu 1840-luvun puolivälissä, ryhtyivät kestiläläiset puuhaamaan myös omaa kirkkoa. Ajatus kypsyi vähitellen, kuten edellä oleva runokin osoittaa, ja ensimmäiset peruskivet laskettiin 8.2.1854. Rakennuspaikaksi oli valittu kuiva mäntykangas Siikajoen pohjoispuolelta, Taipaleenmäen tilalta (n:o 16) Kestilän kylästä. Piirustukset ja kustannusarvion laati helsinkiläinen arkkitehti E. Lohrman ja ne saivat senaatin hyväksymisen 18.1.1853. Kustannusarvio oli 5966 hopearuplaa 82 kopeekkaa, johon summaan eivät sisältyneet työkustannukset.

Kirkon rakentamiseen kestiläläisten oli otettava Suomen Hypoteekkiyhdistykseltä 4000 ruplan laina. Kuoletusajaksi oli sovittu 12 vuotta. Seuraavan vuosikymmenen alun vaikeat katovuodet vaikeuttivat takaisinmaksua, ja vuonna 1864 Hypoteekkiyhdistys uhkasi seurakuntalaisia uloshaulla, koska lainasta oli yhä maksamatta 2000 ruplaa. Kestiläläiset anoivat loppuerälle lykkäystä ja myönsivät samalla olleensa huolimattomia kirkkolainan maksun suhteen. Senaatti myönsi seurakunnalle lisäaikaa siten, että vuodesta 1865 lähtien oli vuosittain kuoletettava jäljellä olevasta lainasummasta kahdeksasosa, kunnes laina tulee kokonaan maksetuksi. Rahojen kanto ja tallettaminen pankkiin uskottiin talokas Fredrik Hämeenahon tehtäväksi. Kirkon rakennustöitä johti haapajärveläinen Mikko Karjalahti, sepäntöitä tekivät Nils Myllykoski ja Henrikki Myllypelto. Kirkko oli pääpiirteissään valmis syksyllä 1855, ja vihkiäisjuhlat pidettiin Perttulin sunnuntaina 1856. Vihkitoimituksen suoritti Piippolan kirkkoherra Wilhelm Österbladh. Laudoitustyö valmistui syyskuussa 1859, ja kirkko sai vuonna 1872 alkuperäisen kellahtavan värinsä, jota kestiläläiset pitivät rumana.

Kirkosta tuli länsitornillinen ja erivartinen ristikirkko, jonka kuorisakaran päässä oli matalampi ja kapeampi sakaristo. Kirkkosalin alkuperäinen pärekatto kohosi ristikeskuksessa kartiomaiseksi kuvuksi. Pyhätön yhteyteen rakennetun kellotornin huippu samoin kuin eräät yksityiskohdat edustavat uusgotiikan varhaisvaihetta. Torniin oli tehty sija kahdelle kellolle, mutta varojen puutteessa hankittiin vain yksi, vuonna 1854 Pietarissa valettu 425 kilon painoinen kello.

Sisältä kirkko oli varsin vaatimaton: sisälle astuttaessa näkyivät tummat lehterit sekä pyhäkön sivuilla että alttaria vastapäätä. Saarnatuoli oli maalattu keltaiseksi, ja siitä puuttuivat koristukset. Samoin alttaritaulu ja urut puuttuivat. Sisäkatto oli valkea ja koristeltu mustilla juovilla. Seinät olivat ajan tapaan laudoittamattomat ja maalaamattomat. Kirkkosalia koristi kaksi kruunua, joista suurempi oli hankittu jouluksi 1858 kalajokiselta vaskisepältä Olof Helanderilta 40 hopearuplalla. Valoa saliin saatiin lisäksi kymmenestä ikkunasta.

Kirkon kunnostukset

Nuori seurakunta joutui elämään taloudellisesti varsin tiukasti. Tämän vuoksi kirkkokin jäi vaille tarpeellisia korjauksia. Jotain kuitenkin tehtiin: vuosina 1872, 1878 ja 1928 lahovikoja korjailtiin ja kirkko maalattiin ulkopuolelta. Viime mainittuna vuonna se sai valkoisen värinsä.

Vuonna 1883 seurakunnan torpparit olivat istuttaneet pyhäkön ympärille kuusiaidan, joka kasvettuaan varjosti pahoin rakennusta. Vuonna 1894 kirkon ympärille tehtiin aita.

Porttien välissä oli puinen koppero, jossa sijaitsi vaivaisukko. Ukon valmisti vuonna 1895 Juho Heikinpoika Myllyoja. Päällä vaivaisukolla oli lievetakki, suorat housut ja päässä leveälierinen knallihattu. Ukko siirrettiin paikaltaan 1920-luvun alussa, koska talolliset eivät huolehtineet sen hoitokustannuksista. Ukko-parka oli alituiseen myös poikasten ilkivallan kohteena. Kirkon eteen se palasi jälleen vuonna 1956. Ensimmäisen vaivaisukkonsa Kestilän kirkko oli saanut jo vuonna 1859. Sen oli valmistanut ”Partanikkari” eli Juho Rasinkangas.

Kirkon torni katettiin vuonna 1913 galvanoidulla pellillä. Seuraavana vuonna raahelainen rakennusmestari Antti Anttonen valmisti tornin huipulle kullatun pallon. Kirkonkokous ei ollut kuitenkaan palloon tyytyväinen, koska se ”muodoltaan ei ole pallo vaan monista kohdin pahoin litistynyt, eikä vuorauslevykään ole sileä ja eheä. Sitä paitsi on kultaus monenkertaisen takomisen vuoksi pilautunut”. Rakennusmestari Anttosen ”tulee ensi tilaisuudessa poistaa mainittu muodoton ja muuten kelvoton pallon vuoraus-levy, joka on omansa saattamaan koko kirkon pilkallisten arvostelun kohteeksi, ja samalla tulee hänen sopimuksen mukaisesti toimittaa uusi kunnollisesti kullattu pallo”, jyrisi kirkonkokous.

Kestilän kirkon ongelmana, kuten monen muunkin Siikajokilaakson kirkon, oli sen kylmyys. Talvisin jumalanpalvelukset jouduttiin pitämään pappilassa. Kruununvouti Almgren puolusti vuonna 1905 kestiläläisten anomusta saada käyttöönsä 2000 markkaa viinikassan varoja lämmityslaitteiden hankkimiseksi kirkkoon. Seuraavana vuonna kirkkoon asennettiin pienet kaminat, mutta niiden teho jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi. Kylmimpinä talvipyhinä jumalanpalveluksia oli edelleen pidettävä pappilassa ja seurakuntatalon valmistuttua myös sen tiloissa. Lämmityskysymys sai ratkaisunsa vasta 1950-luvun suurkorjauksen yhteydessä.

Mainittakoon vielä, että kirkkoon hankittiin vuonna 1908 B. A. Thulén valmistamat 6-äänikertaiset urut. Vuonna 1921 kirkkoon asennettiin kymmenen sähkövalopistettä.

Pappila

Vuonna 1856 Kestilän nuori seurakunta oli ostanut Taipaleenmäen tilan kappalaisen puustelliksi. Ensi töiksi virkatalon maista erotettiin kirkon, hautausmaan ja lainamakasiinin tontit ja useat tiet. Tila sai virkatalon oikeudet 31.10.1859.

Seurakuntalaiset lupautuivat toimittamaan puustellia varten vuosittain 130 kuormaa heiniä, joilla oli määrä elättää vähintään 15 lehmää, kolme hevosta ja 24 lammasta talven yli. Niityt eivät kuitenkaan tuottaneet tarvittavaa heinämäärää, ja vuonna 1863 jouduttiin vuokraamaan sipolankyläläiseltä J. Kauralalta 200 rukon alaa niittyä. Seuraavana vuonna heinämaata vuokrattiin Mikkolan talosta Temmekseltä. Puuttuvat, noin 35 kuormaa, seurakunta maksoi kappalaiselle luonnontuotteina, viljana ja voina.

Ostettaessa Taipaleenmäellä oli jo valmiina muutamia rakennuksia. Nk. uusirakennus oli vuonna 1858 niin huonokuntoinen, että sitä piti ryhtyä korjaamaan. Työt jaettiin kinkerikunnittain siten, että kolme kinkerikuntaa työskenteli kerrallaan. Jokaisesta talosta töihin osallistui yksi aikuinen mies. Korjauksia johtivat talolliset Johan Latola, Abram Väyrynen ja Matti Keihäskoski. Uudisrakennukseen tehtiin mm. neljä kaakeliuunia. Seuraavana vuonna aloitettiin uuden pirttirakennuksen valmistaminen ja ruoka-aitan salvoaminen. Kirkkoa vastapäätä sijainnut pappilan päärakennus tuhoutui tulipalossa alkuvuodesta 1860. Ilmeisesti kirkkokin oli vähällä syttyä tuleen, koskapa uusi päärakennus päätettiin tehdä kauemmaksi kirkosta. Salvoamistyöt aloitettiin keväällä 1860. Sitä varten seurakunta jaettiin 15 ruotiin, joista jokainen toimitti ”yhden pystyvän miehen” töihin. Salvoamistöiden johtajaksi valittiin talokas Juho Latola samannimisestä ruodista. Hän sai palkakseen kymmenen kopeekkaa päivältä. Pappilan ”uuspytinki” valmistui lopullisesti vuoden 1862 alussa.

Vuosina 1874–75 korjailtiin huonoon kuntoon päässyttä puustellia. Pappi joutui muuttamaan vuokralle Latolan taloon. Vuokran maksoivat seurakuntalaiset.

Kun Kestilä sai vuonna 1880 oman kirkkoherransa, seurakuntalaiset velvoitettiin tekemään pappilassa tuntuvia korjauksia ja uudistuksia. Päärakennusta jatkettiin mm. kahdella huoneella, ja puustelli sai uuden puisen navetan vuonna 1882. Kahta vuotta myöhemmin pappilaan tehtiin vinttihuoneet.

Vuosina 1896–1900 puustellissa tehtiin ensimmäinen suurremontti: lahoviat korjattiin, päärakennusta korotettiin kahdella hirsikerroksella, ikkunoita laajennettiin, huoneisiin laitettiin panelikatot, rakennettiin uusi ulkohuonerakennus ja kaksi puodia jne.

Risto Vilmusenaho · Virma-projekti, 2001