Parkkilan ja Kuusaan koulut

Parkkilan koulu

Parkkilan koulupiiri oli perustettu v. 1902, ja koulua ryhdyttiin puuhaamaan 1911. Jo samana vuonna talokas Pauliina Parkkilalta vuokrattiin huoneisto, jossa tosin piti ensin tehdä kunnostustyöt. Tiedot koulun alkutaipaleelta ovat vähäiset, koska 25 ensimmäisen kouluvuoden asiakirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa, mutta ensimmäinen opettaja oli Naimi Paasonen.

[Kuva: Parkkilan koulu v. 1914]
Parkkilan koulu vuonna 1914

Kuitenkin jo syksyllä 1913 päästiin omaan koulutaloon, joka monesta muusta piiristä poiketen nousi vauhdikkaasti pystyyn. Tontti ostettiin August Röytiöltä. Kouluun tuli iso luokkahuone ja poikien käsityöhuone sekä opettajan asunto. Ajan vaatimusten mukaan rakennettiin myös navetta, heinä- ja puusuoja sekä muut tarpeelliset tilat.

Vuonna 1919 koulu muuttui kaksiopettajaiseksi. Alakoulu aloitti Tauno Karpakan vuokrahuoneissa syyskuussa 1939. Lisärakennusta koululle puuhattiin, mutta sota viivästytti valmistumisen joulukuuhun 1940. Nyt olivat ensi kertaa kaikki kolme opettajaa ja lapset saman katon alla.

[Kuva: Parkkilan koulu v. 2001]
Parkkilan koulu laajennettuna v. 2001

Marraskuussa 1947 koulu syttyi tuntemattomasta syystä palamaan ja rakennus tuhoutui. Luokat joutuivat ”evakkoon” kolmeen eri paikkaan. Taas alkoi rakentaminen, ja vuonna 1950 saatiin uusi koulu valmiiksi, tosin koulun kylmyyden ja muiden puutteiden takia piti tehdä vielä vuosien päästä korjauksia. Viimeisin laajennus (liikuntasali) rakennettiin talkootyönä. Koulu toimii edelleen.

Kuusaan koulu

Kuusaan koulupiiri oli perustettu v. 1898, mutta toistakymmentä vuotta kului, ennen kuin koulutyön aloittamisesta edes virallisesti keskusteltiin. Vuonna 1914 kuntakokous päätti perustaa ylemmän kansakoulun vuokratiloissa Kilpalan talossa. Koulussa tarvittavien välineiden saamiseksi huutokaupattiin tarvikkeiden teko vähiten vaativalle. Töihin kuului

Kun koulu sitten syksyllä avattiin, se olikin 4-luokkainen ja hyvin eri-ikäisiä oppilaita oli n. 30. Ensimmäinen opettaja oli Tyyne Snellman.

[Kuva: Kuusaan koulu v. 2000]
Kuusaan koulu vuonna 2000

Seuraavana kesänä koulu muutti Kilpalasta Iisak Hoikan vuokraamaan Siipolaan, jossa koulua käytiin 6 vuotta. Vuonna 1922 Abner Luonua myi Alatalon tilan koululle, ja taas muutettiin. Uuden koulun rakentamista suunniteltiin kovasti, mutta monet vastatuulet lykkäsivät hanketta kymmeniä vuosia. Vihdoin v. 1939 lopussa koulu valmistui Juho Ruhalan myymälle tontille. Samana syksynä saatiin myös alakoulu, mutta tilat sille oli vuokrattava Väinö Koistiselta. Alakoulun ensimmäinen opettaja oli Maire Pylvänäinen. Koulu oli toiminut yksiopettajaisena 25 vuotta.

Aura Wirtanen toimi pitkään Kuusaan kansakoulussa: 29 vuotta vuosina 1925—54. Kuusaan koululle tehtiin lisärakennus v. 1981, ja koulu toimii yhä.


Haapajärven koululaitos