2. Kansanopetuksen kehitys Haapavedellä

2.1 Kansanopetus ennen kansakouluasetuksen antamista

Suomessa on kirkko kantanut suuren ja paljon kauemmaksi historiaan ulottuvan vastuun lasten kasvatuksesta kuin kunta ja valtio. Tästä ovat jäänteenä meidänkin päivinämme vielä lukukinkerit, rippikoulu ja pyhäkoulu, joskin niiden merkitys on muuttunut entisestä. Tavataanpa Haapavedellä jo 10 vuotta ennen kansakoulun perustamista eli 1860 pyhäkoulun piirijako, joka melkein vastaa kansakoulun piirijakoa 100 vuotta myöhemmin.

Onkin täysin väärä se yleinen käsitys, että vasta kansakoulun perustaminen paikkakunnalle aloitti alkeistietojen, lukemisen ja kirjoittamisen, opettamisen lapsille. Kansakoulun syntyminen tarkoitti nimenomaan ylemmän opetuksen asua, joka ehkä vastaisi nykyisen [1970] kansakoulun keskiluokkia III—VI, ja alkeistiedot olivat pääsyvaatimuksena kouluun. Näiden tietojen opettamisessa teki kirkko 1600-luvulta lähtien 1900-luvun alkuvuosikymmenille asti korvaamattoman tärkeätä työtä, joskin vanhempien antamaa opetusta pidettiin pitkään ensiarvoisena. Niinpä vielä Haapaveden rovastintarkastuksessa vuonna 1878 tuomiorovasti Aron Gustaf Borg kehotti vanhempia opettamaan kotonaan lapsia ”hyväksi kiittäen tätä tapaa” ja neuvoi heitä käymään ”seurakunnassa olevassa kansakoulussa oppimassa mitenkä opetusta parhaammalla tavalla lapsille annetaan ja erittäinkin oppimassa piplianhistorian opetusta”.

Vanhinta tiedossa olevaa koulumaista opetusta ovat Pyhäjoen vanhassa emäseurakunnassa antaneet lukkarit, joiden virkoihin vaadittiin lukutaito 1680-luvulta lähtien. Vielä niinkin myöhään kuin 1878 määräsi tuomiorovasti, että Haapaveden lukkarin tuli pitää niille lapsille, jotka eivät muuten saaneet piplianhistorian opetusta, ”valmistavaista koulua” viikon ajan ennen rippikoulun alkua. Salon tuomiokunnan tuomarin, Zachris Alopeuksen, suuren lahjoituksen turvin tehtiin Haapavedellä vuonna 1841 päätös niin kutsutun Alopeus-koulun perustamisesta, jonka ensimmäisenä opettajana toimi kirkonvartija Juho Komu. Mitään innostunutta vastaanottoa ei tämä koululaitos varsinkaan alkuvuosina saanut, mutta ilmeisesti sekin osaltaan valmisti maaperää tulevalle kansakoululle.

Sunnuntaikoulu eli pyhäkoulu aloitti Suomessa pitkäaikaiseksi muodostuvan toimintansa Englannista tulleen mallin mukaan 1830-luvulla. Vuonna 1860 Haapaveden seurakunnan kolmella kylällä, kirkonkylällä, Karsikkaalla ja Vatjusjärvellä, kokoontuivat lapset ensimmäisen kerran sunnuntaikouluihin. Lukumäärä kuitenkin lisääntyi nopeasti, ja esimerkiksi vuonna 1885 kertoo kirkkoherra August Mömmö seurakuntakertomuksessaan sunnuntaikouluja olevan 35 ja niissä 85 opettajaa.

Vaikka rippikoulu erileimaisuutensa vuoksi jätettäisiinkin käsittelemättä, on olemassa vielä kolmas kansakoulua edeltävä kansanopetuslaitos, joka tälläkin hetkellä [1970] voi olla pohjakouluna joillakin vanhemmilla ehkä korkeissakin asemissa olevilla suomalaisilla. Luonteensa mukaan sitä sanottiin kiertokouluksi. Siinä opettaja kiersi kylästä toiseen opettaen muutaman viikon kussakin tavaamista sekä sisä- ja ulkolukua. Edellä mainitussa piispantarkastuspöytäkirjassa vuodelta 1878 mainitaan, että pitäjässä toimi ”kiertäväisenä koulunopettajana” Henrik Wartiainen. Viimeisenä kiertokoulunopettajana oli vuosina 1922—1940 Fiinu Karjalainen. Lukukinkereillä eli lukusilla tutkittiin opetuksen tulokset ja rangaistiin ankarasti niitä, jotka eivät olleet yltäneet vaadittuihin tavoitteisiin sisä- ja ulkoluvun taidossa.

2.2 Ensimmäisten kansakoulujen perustaminen

Taloudellisen nousun, kunnallishallinnon kehityksen ja kansallisen heräämisen aika 1800-luvun puolivälissä johti Uno Cygnaeuksen uraauurtavan työn avulla Suomen kansakoululaitoksen ”perustuslain”, kansakouluasetuksen, syntymiseen vuonna 1866. Heti tämän jälkeen sattuneet suuret nälkävuodet vuosina 1867—1868 merkitsivät toisaalta kansakoulujen perustamisen vaikeutumista, mutta toisaalta antoivat uutta pontta kansakoulun puolesta puhujille. Nämä osoittivat mielellään nälkävuosien johtuneen juuri kansan alhaisesta sivistystasosta.

Haapaveden seurakunnassa mainitaan kansakouluaatteen esitaistelijaksi U. A. Vallin, jonka tehtävän vaikeuden varmaan jokainen ymmärtää. Kiertokoulua pidettiin riittävänä jo senkin vuoksi, että kansakoulun katsottiin riistävän maatalosta tärkeätä lapsityövoimaa aivan turhaan.

Kansakouluasetuksen mukainen kansakoulu perustettiin Suomessa ensimmäisenä Hausjärvelle lukuvuoden 1866—1867 alussa. Aimo Halilan mukaan nälkävuosista huolimatta syntyi viitenä ensimmäisenä vuonna 1866—1870 lähes 100 kansakoulua, jotka melkein kaikki sijaitsivat Etelä- ja Keski-Suomessa. Vielä 1869 löytyi pohjoisin kansakoulu Konginkankaalta, vaikka Saloisten kappeliin tehtiinkin sinä vuonna koulun perustamispäätös. Seuraavan vuoden syksyllä aloittivat toimintansa Saloisten, Rovaniemen ja Haapaveden kansakoulut. U. A. Vallinin raivaajan tie kunnassamme oli näin johtanut tulokseen. Kuntakokous päätti 8.2.1870 äänestyksen jälkeen (146 äänellä 79:ää vastaan) perustaa vakinaisen kansakoulun seurakuntaan. Ruotsinkielisen pöytäkirjan suomennos selostaa edelleen, että ”valitaan komitea, jonka tehtävänä on käsitellä ja ratkaista kaikki kansakoululaitosta koskevat asiat. Jäseniksi komiteaan valittiin metsänhoitajan apulainen Robert Lindström, lukkari August Jääskeläinen, talolliset Johan Kujala ja Johan Koivu”. Päätöstä kansakoulun perustamisesta on pidettävä erittäin kauaskantoisena, ja sen arvoa lisää se, että esimerkiksi vuoden 1872 loppuun mennessä oli valtionapua myönnetty Suomessa vasta 132 maalaiskunnalle yhteensä 220:ta kansakoulua varten. Maassamme oli silloin 465 kuntaa, ja näistä 333 oli sellaisia, jotka eivät olleet vielä tehneet kansakoulun perustamispäätöstä.

[Kuva: opettaja Matti Kauppinen]
Haapaveden ensimmäinen opettaja Matti Kauppinen

Koulutyö pääsi Haapavedellä käyntiin syyskuun 14. päivänä 1870, jolloin koulun ensimmäinen opettaja ja johtaja Matti Kauppinen ryhtyi suorittamaan pitkäaikaiseksi muodostuvaa valistustyötään tässä ”ylhäisessä seisovaisessa kansakoulussa yhteinen pojille ja tytöille”, kuten piispantarkastuspöytäkirja uutta tulokasta nimittää. Ilmeisesti eivät seurakuntalaiset kuitenkaan täysin yksimielisesti hyväksyneet kansakoulun perustamista, koska vielä neljä vuotta myöhemmin Matti Kauppinen kirjoittaa:

”Kansan mieliala on sekavainen, mitä kansakouluun tulee. Muutamat sitä suosii, toiset taas ovat tykkänään vastaan, arvellen että; on ennenkin riman koulua aikaan tultu, siellä vain opetetaan herraksi.”

Kuntakokouksen pöytäkirjoista käy ilmi, että ensimmäisen kansakoulun perustamisen jälkeen tuli kouluasioista yksi uusi aihe kokousten ohjelmaan. Alkuvuosina päätettiin käytännön yksityiskohdista, kuten koulun kattopäreitten hankkimisesta, opettajan haloista ja heinistä sekä ”kyökin” korjaamisesta. Mutta koulujen lisääntyessä saivat johtokunnat yhä suuremman vastuun kansakoulunsa ylläpitämisestä.

Kouluhallituksen arkistosta löytyi vuodelta 1872 kertomus koululaitoksen toiminnasta Suomessa, jossa kertomuksen laatija K. G. Lefnberg on selostanut myös Haapaveden kirkonkylän koululla 17.2.1872 suorittamaansa tarkastuskäyntiä. Tämän ruotsinkielisen kertomuksen alussa on tietoja koulun perustamisesta, opettajasta, johtokunnasta, työajasta ym. Erikseen mainitaan, että kouluun on sisäänpääsyvaatimuksena puhdas sisäluku. Oppilaita sanotaan alusta lähtien sisäänkirjoitetun 52, mutta tarkastushetkellä koulussa oli 35 oppilasta. Vanhin oppilas oli 18-, nuorin 9-vuotias. Kuunneltuaan oppitunteja oli tarkastaja todennut, että ”lasten virheettömät ja varmat vastaukset osoittivat, että heitä oli huolella ja erityisen menestyksellisesti opetettu seminaarissa käytettyjen opetusmenetelmien mukaan”.

On huomattava, että Suomessa ei silloin ollut vielä oppivelvollisuutta, että Haapaveden asukasluku oli 1800-luvun lopulla noin 5 000 ja että kirkonkylä ei silloin ollut asukasmäärältään yhtä hallitseva kylä kuin nykyisin. Mairitteleva on sen vuoksi Suomen kansakoulukartta 1870-luvun loppupuolelta, jossa Haapaveden kunta erottuu ympäristöstään alueena, jossa on kartan selostusten mukaan koululaisten suhde asukaslukuun 1/100—160. Ainoastaan Ylivieskan kunta yltää paremmaksi. Muualla tällä alueella ei kansakouluja vielä ollutkaan. Päätellen siitä, että kuntakokousten päätöksissä vedotaan uudistuksen synnyttämiin rakennusmenoihin, on ilmeisesti juuri kustannuskysymys se, mikä eniten näyttää jarruttaneen kansakouluasian eteenpäin viemistä paikkakunnalla. Seuraava kansakoulu Haapaveden pitäjässä olikin yksityisen perustama.

Maanviljelijä Abram Rantonen perusti Ainaliin omaan taloonsa vuonna 1889 kansakoulun, johon opettajaksi otettiin perustajan tytär Maria Rantonen. Alusta lähtien löytyy kuntakokouksen pöytäkirjasta hylkääviä päätöksiä Rantosen koulun avustusanomuksiin, esimerkiksi 4.1.1889 tähän tapaan:

”Keskusteltiin, josko kunta rupeaisi antamaa noin 200 mk vuosittain huoneen hyyryksi yksityisen kansakoulun kannattamiseksi, jonka A. Rantonen aikoo panna toimeen tyttöjä ja poikia varten omistamallansa Junno-Rantosen tilalla. Pitemmän keskustelun perästä päätettiin asia lykätä tulevaan kokoukseen.”

Varsinainen hylkääminen tapahtui sitten seuraavassa kokouksessa. Kymmenen vuotta myöhemmin tuotti anomus ensimmäisen kerran 400 markan avustuksen. Summa oli ilmeisesti kuitenkin mitättömän pieni siihen nähden, että Rantosen koululla oli toiminnassa jo siihen aikaan sekä keittola että oppilasasuntola. Muun muassa vuosina 1899—1890 lukuvuosikertomuksessa mainitaan, että viisi poikaa ja neljä tyttöä asuu koulun ”internaatissa”. Koko koulun oppilasluku oli tällöin 26.

Kuntakokousten pöytäkirjat kertovat kouluasioista verraten vähän 1880—1890-luvuilla. Kuitenkin toistuu vuosittain johtokunnan jäsenten valitseminen erovuoroisten tilalle, viinaverorahojen jako, jossa kansakoulu oli yhtenä saajana, sekä kirkonkylän koulun korjaus- ja laajennusasioita.

2.3. Kansakoulun piirijako

1800-luvun lopulla pyrittiin Suomessa yhä enemmän laajentamaan kansakoulun jakamaa yleissivistystä. 1890-luvulla muun muassa sellaiset miehet kuin Y. S. Yrjö-Koskinen, M. Soininen ja E. G. Palmén yrittivät saada vuoden 1894 valtiopäiviä hyväksymään oppivelvollisuuden koko Suomessa, kuten se oli hyväksytty jo muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa ja Irlannissa. Kansakouluväen pettymys oli suuri, kun tällaista päätöstä ei syntynytkään. Tähän vaikutti ehkä asian outous ja muun muassa se, että kouluhallituksen silloinen johtaja L. Lindelöf piti oppivelvollisuuden säätämistä ennenaikaisena. Kuitenkin säädyt päätyivät eräänlaiseen ratkaisuun: seuraaville valtiopäiville nimittäin päätettiin anoa esitystä koulupiirijaosta joka kuntaan. Piirijakoasetus julkaistiin toukokuun 24. päivänä 1898, ja se sisälsi määräyksen, että jokainen maalaiskunta oli velvollinen jakamaan alueensa koulupiireihin. Jo silloin asetettiin oppilaan koulumatkan enimmäispituudeksi 5 km, mutta harvaan asutuilla seuduilla, jollaista Haapavesikin oli, voitiin tehdä poikkeuksia. Joka piiriin tuli perustaa kansakoulu, jos vähintään 30 lasta ilmoittautui kouluun. Koulupakkoahan ei vielä silloin tunnettu Suomessa.

Haapavedellä oli kehitystä tapahtunut samalla aikaa melko paljon varsinkin mielipiteissä. Ilmeisesti oli pitäjäläisten enemmistö jo nyt kansakoulujen perustamisen kannalla, sillä kuntakokouksen ratkaistavaksi tuli useita kansakoulunperustamisanomuksia eri kyliltä. Kansakouluntarkastajan kirje huhtikuussa 1897 aiheutti kuntakokouksen pöytäkirjaan seuraavan pykälän:

”Julkistettiin Kansakoulutarkastajan kirje koskeva uusien kansakoulujen perustamisesta. Useampia koulua katsottiin hyvin tarpeellisia ja päätettiin perustaa niitä vähitellen. Walittiin toimikunta joka piti tehdä esitystä koulujen perustamiseen.

  • Ainali: Olli Arola—Antti Hannula—Erik Sonnila
  • Hjärvi: Ransa Uusitalo—Matti Manni—L. Ahonperä—Isak Wahe esimies
  • Mkoski: Erik Koskela—Herman Rytky—Juho Lampela.”

Se johti tulokseen jo ennen piirijaon laatimista, sillä syyskuun 6. päivänä 1897 teki kuntakokous Karsikkaan koulun perustamispäätöksen. Seuraavina lähettivät anomuksen vatjusjärveläiset (20.6.1898), mutta asia siirrettiin piirijaon yhteydessä ratkaistavaksi.

Kuntalaisten myötämielisyyttä kansakouluasialle jo silloin, vuosisadan vaihteessa, todistaa sekin, että kun mainittu piirijakoasetus annettiin toukokuussa 1898, valittiin täällä jo syyskuussa asiaa valmistelemaan toimikunta. Se sai työnsä valmiiksi tosin vasta vuoden kuluttua. Kasakouluntarkastaja, joka oli mukana kuntakokouksessa 11.9.1899, ehdotti kunnan jakamista 10 koulupiiriin. Asiaa valmistellut komitea oli ehdottanut viittä piiriä. Päätökseksi tuli, että kunnan alue jaetaan seitsemään koulupiiriin, jotka olivat Waitinniemi (Ainali), Watjusjärvi, Ojakylä, Karsikas, kirkonkylä, Mieluskoski ja Kytökylä. Näistä oli koulun perustamispäätös jo siis olemassa Karsikkaalla ja kirkonkylällä.

Tämän jälkeen ei juuri yhtään kuntakokousta mennyt, etteikö siellä olisi käsitelty kouluasioita. Tehtiin uusia koulunperustamispäätöksiä, vuokrattiin huoneistoja kansakoulujen käyttöön, ostettiin tontteja, rakennettiin koulutaloja ja suoritettiin uusien koulujen tarkastuksia.

Vatjusjärvi sai perustamispäätöksensä kolmantena 17.9.1900. Tässä, kuten monesti muulloinkin, tuli näkyviin se, että kouluasioiden hoitamisessa merkitsi silloin hyvin paljon kyläläisten oma aktiivisuus ja yksimielisyys. Myöhemmin tullaan huomaamaan, kuinka kyläläisten erimielisyydet esimerkiksi koulun paikasta voivat siirtää koulun rakentamista jopa kymmeniä vuosia eteenpäin.

Piirijaon toteuttaminen jatkui Mieluskosken (Mieluskylän) koulun perustamisella huhtikuun 29. päivänä 1901, jolloin päätettiin, että uuteen kouluun otetaan yksi miesopettaja sekä tyttöjen käsityönopettaja. Kouluthan Haapavedellä olivat kaikki silloin yksiopettajaisia. Jos opettaja oli mies, tarvittiin lisäksi tyttöjen käsityönopettaja, ja jos hän oli nainen, opetti joku kylän isännistä pojille käsitöitä. Useinkaan nämä satunnaiset apuopettajat eivät olleet päteviä, vaan esimerkiksi kirkonkylän koulun tarkastuskertomuksessa vuonna 1872 luki, että tyttöjen käsitöitä opetti opettajan kotiapulainen.

Syyskuun viimeisenä päivänä 1901 teki kuntakokous kaksi koulunperustamispäätöstä. Kytökylälle päätettiin koulu perustaa heti ja Waitiniemelle kevätlukukauden 1902 alusta. Innostus kansakouluasiaan oli ilmeisesti suuri, sillä seuraavassa kokouksessa kuntakokous kirjoitti kaikkiaan seitsemän päätöspykälää erilaisista kouluasioista. Tärkeimpänä olivat Ojakylästä ja Jokivarrelta tulleet kyläläisten anomukset kansakoulun perustamisesta. Edelliseen suostuttiin ja koulu päätettiin siellä aloittaa seuraavana syksynä (1902), mutta Jokivarren asukkaat saivat vielä jäädä odottamaan, sillä heidän asiansa käsittelyä lykättiin.

2.4. Uusia kansakouluja syntyy

[Kuva: V luokan oppilaita, Haapaveden kotiseutuarkisto]
V luokan oppilaita.

Sortovuosien, vallankumousten ja sotien aika 1900-luvun alussa lakkautti yli 10 vuodeksi kansakoulujen leviämisen kunnassa. Ollolan kylän asukkaat anoivat koulua ensimmäisen kerran vuonna 1913 kuitenkaan sitä saamatta. Karhunkankaalaiset tekivät samoin vuonna 1918, ja kunnallinen seisova pikkulasten koulu perustettiinkin sinne.

Kunnanvaltuuston aloitettua toimintansa 1912 kuntakokouksen kouluasiatkin siirtyivät nyt käsiteltäväksi valtuustossa. 1910-luvulla sen kokouksissa käsiteltiin useita lisä- ja apuopettajan perustamisia ja muita koulukysymyksiä. Laajakantoisempia päätöksiä tehtiin vasta 1920-luvun alkupuolella, kun valtuusto hyväksyi vuonna 1921 uuden ohjesäännön kansakoululaitokselle, joka tosin tuli ensin hyväksymättömänä takaisin kouluhallitukselta. Samana vuonna valittiin myös piirijakotoimikunta, jonka työn tulos, uusi kansakoulujen piirijako, hyväksyttiin 10.4.1922 pidetyssä valtuuston kokouksessa. Piirijaossa oli kunta jaettu 19 koulupiiriin.

Ohjesääntöä oli sillä välin valmisteltu uudelleen ja se hyväksyttiin muutettuna 17.7.1922. Kun seuraavassa valtuuston kokouksessa valittiin taas jäseniä kansakoulujen johtokuntiin, olikin kouluja jo yhdeksän. Seitsemän entisen koulun lisäksi olivat mukaan tulleet Karhunkangas ja Ylijoki (Pyhäjoen yläjuoksun varrella oleva alue), jonne 10.4.1922 oli valtuusto päättänyt perustaa alakansakoulun. Mainittu piirijakotoimikunnan pöytäkirja, jonka päätökset valtuusto siis vahvisti huhtikuussa 1922, sisälsi samalla tavallaan kunnan ensimmäisen koulusuunnitelman. Siinä oli tarkoin harkittu uusien koulupiirien perustamisjärjestys. Laadittuja suunnitelmia jouduttiin kuitenkin hyvin pian muuttamaan, sillä vuonna 1920 hyväksytty oppivelvollisuuslaki asetti uusia vaatimuksia kuntien koulutoimen hoidolle. Ennen tätä tehtiin kuitenkin samana vuonna päätös Alasydänmaan (nykyisin Alakylän) koulun perustamisesta; koulun piti tulla toimintaan aikaisintaan vuonna 1924.

Kuntien välinen yhteistyö kansakoulualalla alkoi Haapaveden osalta vuonna 1923, jolloin käytiin tulokselliset neuvottelut Rantsilan kanssa Karhukankaan koulun muuttamisesta kuntien yhteiseksi.

Oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1.8.1921. Se asetti tavoitteeksi, että kaikkien lasten tuli saada tilaisuus käydä kaksi vuotta alakoulussa ja 4 vuotta yläkoulussa sekä maaseudulla lisäksi 150—300 tuntia jatko-opetuksessa. Toimeenpanoajaksi määrättiin aluksi 16 vuotta (vuoteen 1937 asti), mutta siitä jouduttiin myöhemmin tinkimään.

Haapavedellä läpäisi oppivelvollisuuden täytäntöönpanoehdotus valtuustokäsittelyn ensimmäisen kerran 15.12.1924, mutta sitä oli sittemmin useita kertoja muutettava. Alkuperäinen ehdotus sisälsi 20 koulupiiriä jotka olivat

  1. Kirkonkylä, jatkokurssi pakolliseksi 1925
  2. Taimela (Mieluskylä), jatkokurssi 1925
  3. Heikkilä (Pyöriä), jatkokurssi 1931
  4. Haapakoski (Humaloja), jatkokurssi 1932
  5. Rytky, jatkokurssi 1936
  6. Alasydänmaa (Alakylä), jatkokurssi 1923
  7. Vatjusjärvi, jatkokurssi 1923
  8. Karsikas, jatkokurssi 1930
  9. Vattukylä, jatkokurssi 1925
  10. Ylijoki (Käräjäoja-Koirikivi), jatkokurssi 1926
  11. Aittola, jatkokurssi 1926
  12. Kytökylä, jatkokurssi 1927
  13. Martinmäki, jatkokurssi 1936
  14. Siltala, jatkokurssi 1936
  15. Ojakylä, jatkokurssi 1936
  16. Korkatti, jatkokurssi 1936
  17. Vaitiniemi, jatkokurssi 1936
  18. Karhukangas, jatkokurssi 1936
  19. Ollola (Apaja), jatkokurssi 1936
  20. Pirnes, jatkokurssi 1936.

Jo seuraavana vuonna, vuonna 1925, oli kunta pakotettu anomaan viiden vuoden lykkäystä oppivelvollisuuden täytäntöönpanoon kunnassa. Koululääkärin ohjesäännössä vuodelta 1926 on koulupiiriluettelo seuraavanlainen:

  1. Karhukangas, supistettu koulu
  2. Karsikas, yläkansakoulu
  3. Kytökylä, yläkansakoulu
  4. Ojakylä, yläkansakoulu
  5. Vaitiniemi, yläkansakoulu
  6. Vatjusjärvi, yläkansakoulu
  7. Kirkonkylä, ylä- ja alakansakoulu
  8. Taimela, ylä- ja alakansakoulu
  9. Ylijoki, alakansakoulu.
[Kuva: Aittolan kansakoululaisia 1920-luvulla]
Aittolan kansakoulun oppilaita 1920-luvulla. Kuva Haapaveden kotiseutuarkisto

Kuntalaisten aktiivisuus ilmeni jälleen keväällä 1926, jolloin oli aittokyläläisten vuoro saada kansakouluanomuksensa valtuustokäsittelyyn. Tämä johti aluksi koko piirijaon tarkistukseen ja lopuksi toivottuun tulokseenkin. Vuoden 1927 alkupäivinä päätettiin, että saman vuoden syyslukukaudella aloittaisivat toimintansa Haapakosken (nykyisin Humalojan) ja Aittoperän kansakoulut. Vattukylän asukkaat olivat myös heränneet kansakouluasiassa, ja he lähestyivät valtuustoa jopa kahdella perättäisellä anomuksella — kuitenkin tuloksetta.

Valtuusto valitsi johtokunnan jäseniä vuonna 1927 jo siis 12 koululle, mutta samalla kertaa saatiin todeta, ettei kouluhallitus ollut myöntänyt Haapaveden kunnalle sen anomaa 10 vuoden lykkäystä oppivelvollisuuden toimeenpanemiseen.

Ollolan (Apajan) koulun perustamiseen ja varsinkin koulutalon rakentamiseen liittyy hyvin pitkä taistelu koulun paikasta, joka alkoi valtuustossa vuonna 1927 ja sai päätöksensä oikeastaan vasta 1960-luvulla uuden kansakoulurakennuksen valmistuttua. Ollola ei kuitenkaan ollut ainoa kylä, jossa tällaista tapahtui, sillä kansakoulua pidettiin silloin ja pidetään osittain vieläkin hyvin tärkeänä osana maalaiskylän elämistä, joten sijoituspaikkakaan ei ollut yhdentekevä. Vuonna 1928, kun Vattumäen (nykyisin Vattukylän) koulun rakentaminen alkoi, sen piiri jaettiin vastoin alkuperäisiä suunnitelmia kahtia, ja näin syntyi myös Sallilan koulupiiri.

1930-luvulle siirryttäessä koulujen lukumäärä nousi jo 15:een, sillä Ollolan (Apajan) supistettu kansakoulu otti ensimmäiset oppilaansa vuonna 1931. Vuonna 1934 tehtiin Kytökylällä ehdotus Martinmäen piirin yhdistämisestä Kytökylän piiriin. Samaan järkevään suuntaan — turhien koulupiirien välttämiseen — tähtäsi myös uusi piirijakosuunnitelma, joka hyväksyttiin valtuustossa 28.12.1934. Alkuperäisessä suunnitelmassa olleet Pirneksen, Martinmäen ja Heikkilän (myöhemmin Pyöriän) koulupiirit poistettiin luetteloista, mutta valitettavasti näistä vain Martinmäen piirin perustamatta jättäminen lopulta onnistui. Samassa kokouksessa valittiin uudelle Rytkyn kansakoululle johtokunta. Koulu alkoi syksyllä 1935.

Kansakoulupiirien nimiäkin muutettiin moneen kertaan. Mieluskosken piirin nimi muutettiin ensin Taimelaksi, mutta 1937 Mieluskylän piiriksi. Samana vuonna Ollolan piiri vaihdettiin Apajan piiriksi, myöhemmin uudelleen Ojalan piiriksi. Lakatessaan vuonna 1970 se kantoi jälleen Apajan nimeä. Vaikka kokemukset yhteisestä koulupiiristä Rantsilan kanssa eivät olleet kovinkaan myönteisiä, ryhdyttiin lähinnä nivalalaisten toivomuksesta käymään sitkeitä neuvotteluja Sarjankylän yhteisen koulun perustamisesta 1930-luvun puolivälissä. Alasydänmaalaiset pitivät tuon kylän oppilaita omaan piirinsä kuuluvina, minkä takia päätös asiasta siirtymistään siirtyi, mutta syntyi kuitenkin aikanaan.

Suunnitelluista koulujen perustamisista oli sitten vuorossa Korkatti, josta valtuusto teki päätöksen 25.6.1937. Kytökylän koulupiiri koki myös vaikeuksia ja muutoksia samana vuonna. Nykyisin varsin käyttökelpoiselta tuntuva suunnitelma koulun pitämisestä kahdessa paikassa ei saanut silloin kouluhallituksen siunausta, ja näin syntyi Nevalanmäen koulupiiri 26.11.1938. Seuraavan vuoden toukokuun 3. päivänä toteutti valtuusto myöskin toisen piirin jakamisen, vaikka sitä vastustava päätös oli tehty vasta neljä vuotta aikaisemmin. Ollalan piirin pohjoisosasta erotettiin nyt lyhytikäiseksi jäävä Pirneksen koulupiiri omaksi alueekseen. Kun oli lähdetty suurien koulupiirien jakamisen tielle, aiheutti tämä pian liikehdintää eri puolia kuntaa. Kyläläiset ryhtyivät ajamaan asiaa, niin että mahdollisimman monessa kylässä tai kylän osassa olisi oma koulu. Leppiojan asukkaitten anomukseen ei tosin suostuttu, mutta sen sijaan jaettiin Ylijoen piiri Pyhäjokea pitkin Koirikiven ja Käräjäojan piireiksi ja Karsikkaasta erotettiin Suotula omaksi koulupiirikseen 20.9.1939.

Alkanut talvisota ja sitä seurannut jatkosota siirsivät Haapavedellä niin kuin muuallakin koulujen rakentamista tuonnemmaksi, mistä sitten aiheutui ruuhkaa sodan jälkeisille vuosikymmenille. Muun muassa Pirneksen koulun aloittamiseen kunta anoi ja sai lykkäystä vuoteen 1945. Vuonna 1944 anottiin jopa yhdentoista koulupiirin osalta lykkäystä oppivelvollisuuden täytäntöönpanoon.

Erittäin sitkeiksi osoittautuneet neuvottelut Nivalan ja Haapaveden yhteisestä kansakoulusta Sarjankylälle johti viimein tulokseen, ja 10.8.1945 valtuusto valitsi ensimmäisen johtokunnan nyt syntyneelle Yliojan koulupiirille.

Vuonna 1946 anoivat Ollilanperän asukkaat koulun perustamista, mutta valtuusto pysyi jyrkän kielteisenä. Etelälahti sen sijaan sai oman koulunsa ja kaksi vuotta myöhemmin Ollilanperäkin. Koulun nimeksi tuli Pyöriä sen talon mukaan, jossa sitä pidettiin. Vuonna 1954 lakkasi 15-vuotinen yhteistyö Rantsilan kunnan kanssa ja Karhukangas jäi pelkästään Haapaveden kuntalaisten kouluksi.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla oli koulujen rakentamistarve suurimmillaan ja valtuuston pöytäkirjoissa vilisee jatkuvasti päätöksiä rakennuslupa-anomuksista, piirustusten hyväksymisestä, lopputarkastuksista jne. Pitkiä keskusteluja ja kiistoja valtuustossa ja sen ulkopuolella aiheutti koulujen rakentamisjärjestys, sillä uusien koulurakennusten tarve oli huutava useassa koulupiirissä. Kirkonkylän koulukin toimi edelleen pitäjäntuvasta jonkin verran laajennetussa rakennuksessa, vaikka siihen vuonna 1955 perustettiin jo seitsemäs opettajanvirka. Rakennuslupia anottiin kouluhallitukselta esimerkiksi vuonna 1956 yhtä aikaa neljälle eri kansakoululle.

Lex Malkamäki vuodelta 1948 muutti kansakoulun 7-vuotiseksi ja mahdollisti ammatillisten päiväjatkokoulujen perustamisen, jolloin kansakoulu olisi jäänyt 6-vuotiseksi. Haapaveden valtuusto päätti päiväjatkokoulun aloittamisesta 29.9.1956, mikä päätös tuli vaikuttamaan myös kirkonkylän koulun rakennushankkeisiin. Heti alkuun päätettiin nimittäin näille kouluille rakentaa yhteiset tilat. Haapaveden kansanopisto, jossa päiväjatkokoulu kesäisin alussa toimi, tosin anoi myös yhteisten tilojen rakentamista jatkokoulun kanssa, mutta esitys ei johtanut tulokseen.

Haapaveden kunnan koulupiirien lukumäärä oli suurimmillaan 1950-luvun alussa. Koivikon kylän asukkaat anoivat koulun perustamista omalle kylälleen vuonna 1950, ja seuraavana vuonna heidänkin toiveensa toteutui. Vuonna 1951 valittiin johtokunta 25 kansakoululle. Vaikka oppilasmäärät vielä joissakin koulupiireissä aiheuttivat tämän jälkeenkin opettajanvirkojen perustamisia, ei uusia kansakoulupiirejä enää tarvittu lisää ja 1960-luvulle siirryttäessä oltiin uutta ohjesääntöä laadittaessa pakotettuja jo sulkemaan kolme koulua oppilasmäärän alenemisen vuoksi. Sama suuntaus on jatkunut siitä lähtien.

Ensimmäisinä jouduttiin vuonna 1960-luvun alussa lakkauttamaan Pirneksen, Pyöriän ja Koivikon koulupiirit, joista yhteenkään ei ollut ehditty vielä saada omaa vakinaista koulutaloakaan, jos ei lukuun oteta parakkia, jossa Pirneksen koulu loppuaikoina toimi.

2.5. Kunnan kansakoululaitos monipuolistuu

Elokuun 1. päivänä 1958 astui voimaan uusi kansakoululaki, joka aiheutti muun muassa sen, että

Neljä vuotta myöhemmin annettiin lainsäädännöllä vietä mahdollisuus jatkaa kansakoulua yhdeksänvuotiseksi lisäämällä kansalaiskouluun vapaaehtoinen kolmas luokka.

Haapaveden kunta on käyttänyt 1960-luvulla hyväkseen lähes kaikkia lain suomia mahdollisuuksia pystyäkseen tarjoamaan asukkailleen mahdollisimman hyvät koulunkäyntimahdollisuudet. Tiheän kansakouluverkoston lisäksi perustettiin kuntaan toimimaan kirkonkylän kansakoulun kanssa yhteisissä tiloissa vuonna 1960 1-vuotinen kansalaiskoulu, jota laajennettiin ensin 2-vuotiseksi vuonna 1965 (osa luokista siirtyi tällöin Mieluskylän koululle) ja 3-vuotiseksi vuonna 1968. Uuden koulutalon kansalaiskoulu sai käyttöönsä vuonna 1969.

[Kuva: valmistavan koulun oppilaita]
Lagerstamin valmistavan koulun oppilaita 1920-luvulla. Kuva Haapaveden kotiseutuarkisto

Vaikka kunnassa oli vanha yksityinen oppikoulu (perustettu vuonna 1919), haluttiin avata kaikille mahdollisuus korkeamman sivistyksen hankkimiseen. Tämän vuoksi pitkien neuvottelujen jälkeen kyseisen koulun keskikouluosa muutettiin syyslukukauden alusta 1967 kunnalliseksi kansakouluun kuuluvaksi, 5-vuotiseksi keskikouluksi, mikä muutos tapahtui ensimmäisten joukossa koko maassa. Tämän jälkeen keskikoulun kasvu onkin ollut voimakasta, ja oppilasmäärä lähenee tällä hetkellä [vuonna 1970] jo viittäsataa.

Kansakoulutoimen laajentuessa ja hakiessa uusia muotoja maassamme, on Haapaveden kunnan kansakoulutoimi seurannut mukana. Pakollinen englannin kielen opetus kiertävien opettajien avulla alkoi kunnassa jo vuonna 1967, apukouluna toimiva erityiskoulu vuonna 1969 ja puhe-, lukemis- ja kirjoitushäiriöisten erityisopetus tänä syksynä [1970], nämä näkyvimmistä kehitysaskeleista mainittuina.

Oppilasmäärien aleneminen on kuitenkin jatkunut varsinaisissa kansakouluissa koko 1960-luvun, ja seuraavat koulupiirit on jouduttu lakkauttamaan ja liittämään naapuripiireihin:

Kansakoulupiirien määrä on tällä hetkellä [1970] 15, mutta on ilmeistä, että osa näistäkin tullaan vielä lakkauttamaan aivan lähivuosina.

2.6. Peruskoulua kohti

Laki koulujärjestelmän perusteista vuodelta 1968 loi puitteet uudelle peruskoululle, ja tämän vuoden elokuun 1. päivän jälkeen voidaan maamme kuntiin jo perustaa uusia peruskouluja, jotka aikanaan tulevat korvaamaan entisen kansakoulu-kansalaiskoulu-keskikoulujärjestelmän. Haapaveden kunnassa on lakien ja asetusten syntymistä seurattu tarkkaan, ja välillä oli jo lähellä kunnan liittyminen peruskoulukokeiluun. Peruskouluun siirtymisajankohta on kuitenkin vielä tällä hetkellä ratkaisematta. Tapahtuipa se sitten ennemmin tai myöhemmin, on se joka tapauksessa mullistava Haapaveden kouluolot perusteellisemmin, kuin mitä koskaan on tapahtunut.

Kansakoulu Haapavedellä 1870—1970