9. Koulukiinteistöt, kalusto ja opetusvälineet

9.1. Koulukiinteistöt

Haapaveden vanha kansakoulu vuonna 2004. Kuva Jarmo Pylkkönen

Kuten jo on mainittu, aloitti Haapavedellä kansakoulu toimintansa talossa, joka samalla toimi pitäjäntupana. Vuoden 1872 tarkastuskertomus sanoo talon olleen ”vastarakennetun ja kauniin, jossa koulusali oli kooltaan 17 kyynärää pitkä, 15 kyynärää leveä ja 6 kyynärää korkea”. Lisäksi käy kertomuksesta ilmi, että luokassa oli 7 ikkunaa, mutta kauneudestaan huolimatta uusi koulu oli vetoinen ja kylmä. Ilmeisesti syytä huomauttamiseen oli silloinkin, mutta vielä paremmin nämä arvostelut olisivat sopineet samaan hieman laajennettuun rakennukseen lähes 90 vuotta myöhemmin, jolloin kirkonkylän kansakoulu viimeisiä vuosiaan toimi samoissa suojissa.

Lukuvuoden 1874—1875 vuosikertomus on hyvin yksityiskohtainen kiinteistöjen osalta. Esimerkkinä seuraava:

”Ulkohuoneita löytyy: Aitta, navetta ja lato, paitsi käymälähuoneet, jotka ovat hyvässä kunnossa. Erinäistä asumalaitosta oppilaita varten ei ole.”

Vuoden 1881 kuntakokouksen pöytäkirjan mukaan opettajalle päätettiin rakentaa sauna kirkon rakennusjätteistä ja kooksi määriteltiin ”7 kyynärää kantille”. Pyytämäänsä hevostallia ei opettaja sen sijaan saanut. Kirkonkylän johtokunnan esitykseen pitäjäntuvan saamiseksi kokonaan kansakoulun käyttöön ei kuntakokous suostunut vuonna 1903, vaan vasta tarkastajan puututtua asiaan vuonna 1904.

Myönteisenä piirteenä kansakoulurakennusten hankinnassa ilmenee usein alkuaikoina talkoohenkeä, jota tosin kuntakokouksen päätöksellä tahallisestikin nostettiin. Esimerkiksi kun kirkonkylän kansakoulu-pitäjäntuparakennusta ruvettiin tekemään, päätti kuntakokous, että jokaisen tilan, jolla on korkeintaan 5 veroäyriä, on tuotava koulun rakennusta varten yksi tukki. Niiden joilla on 5—10 veroäyriä, on tuotava yksi tukki ja kattopuu. Ne joilla on yli 10 veroäyriä, tuovat kaksi tukkia. Virkamiehet ja kauppiaat, jotka eivät omista maata, hankkivat vastaavan määrän rakennustarpeita veroäyriensä mukaan. Johtokunnalla oli nykyistä suurempi valta ja vastuu koulurakennuksen hankkimisessa ja hoidossa. Niinpä ne saattoivat saada täysin itsenäisesti hoitaakseen esimerkiksi ulkorakennusten teettämisen omalle koululleen.

Kansakoulujen perustamisen alkuaikoina näyttää pidetyn selvänä, että perustetulle koululle rakennetaan jo alkamispäiväksi koulutalo valmiiksi. Vasta sotien jälkeinen sekava tilanne toi yleiseen käyttöön pienet ja hankalat vuokrahuoneet, joissa moni kansakoulu Suomessa eli koko toimikautensa ajan (Haapavedellä muun muassa Koivikko ja Pirnes).

Harvinainen tapaus koulukiinteistöjen historiassa sattui vuonna 1910, jolloin valtioneuvosto myönsi 10 000 markan ylimääräisen avustuksen Haapaveden kunnalle koulurakennuksia varten. Tällä summalla tehtiin suuret peruskorjaukset kirkonkylän ja Vaitiniemen kouluilla ja pienempiä parannuksia muissa. 1950- ja 1960-luvut jäävät historiaan kansakoulujen rakentamisen voimakkaana kasvukautena kunnassa. Koulutaloja tehtiin paljon, ja myös niiden koko kasvoi jopa yli tulevan tarpeen. Mieluskylän koulu on tästä näkyvä esimerkki edelleen.

Haapaveden ala-aste.

Haapaveden ylä-aste.

Väestön viimeaikainen nopea siirtyminen kunnan keskustaan on synnyttänyt Haapaveden kirkonkylälle koulukompleksin, joka valmistui lopullisesti vuonna 1969. Sen tiloja käyttää nykyisin [1970] yli 1 000 oppilasta, jotka käyvät kirkonkylän kansakoulua, kansalaiskoulua, keskikoulua tai lukiota. Tämän maaseudun oloissa valtavan koulurakennuksen suurimman osan (oppi- ja kansalaiskoulun tilojen) arkkitehtina on vuoden 1963 arkkitehtikilpailun jälkeen toiminut seinäjokelainen Touko Saari. Rakennus on yhtenäiskoulutyyppinen ja sellaisena valmis ottamaan vastaan tulevan peruskoulun koska tahansa.

9.2. Koulukalusto

Haapaveden koulumuseo. Kuva Teija Kumpumäki

Koulukaluston osalta on 100 vuoden aikana tapahtunut suurehkoja muutoksia. Kun nykyisen sivukylänkin kansakoulun luokka on täynnä metallijalkaisia, kiiltäviä oppilastuoleja ja pöytiä, ilmoitti kirkonkylän kansakoulun johtaja vuosikertomuksessa lukuvuodelta 1874—1875 seuraavaa:

”Koulukaluja löytyy: 5 pulpettia ja yhtä monta lavittaa, kuin myös kirjakaappi, pöytiä ja tooleja sekä opetuksen välikappaleita.”

Myöhemmässä vuosien 1884—1885 vuosikertomuksessa selostetaan tarkemmin, että luokassa on ”pulpettipöytiä. Kuhunkin pöytään mahtuu 5 oppilasta. Oman keksimän mallin mukaan tehtyjä. Irtonaisilla istuimilla...”

9.3. Opetusvälineet

Monipuolisia opetusvälineitä pidetään nykyaikaisessa koulussa melkein yhtä tärkeinä kuin opettajaa. Ilmeisesti toisin oli Haapaveden kansakouluissa 70—100 vuotta sitten. Vanhin tieto on vuodelta 1872, jolloin kirkonkylän koulussa sanotaan olleen seuraavia opetusvälineitä:

• musta taulu
• useita seinäkarttoja
• Sandbergin luonnonhistorialliset kuvat
• Köhlerin piirustuskurssi
• Geometrisia kuvioita ja kappaleita
• Kuopiossa valmistettu (Zinkck) urkuharmooni, joka oli maksanut 350 mk.

Harmoni Haapaveden kotiseutumuseosta. Kuva Teija Kumpumäki

Opettaja Kauko Ängeslevän laatimassa kouluhistoriikissa vuodelta 1960 kerrotaan koulun alkuaikoina poikien käsityömalliluettelosta, josta poimittakoon seuraavia esimerkkejä: ryytimaan tikku, sillannappula, viskain, jauhokauha, lisukka, leipähieritin, salvetti-rengas jne.

Vatjusjärven koulukin olisi vuonna 1901 halunnut hankkia käsityömallikokoelman, mutta kuntakokous on evännyt anomuksen. Kirkonkylän koulu sen sijaan sai luvan ostaa ompelukoneen, sorvin ja ”opetusvälinekappaleita”. Vuonna 1902 sitten Vatjusjärvikin sai käsityökalut 6:lle oppilaalle ja mallikokoelmat sekä varat pallokartan hankkimiseen. Kouluhallituskin pyrki nostamaan opetusvälineitten tasoa, mutta ilmeisesti ei paljonkaan ollut hyötyä Haapavedellä siitä kouluhallituksen kirjeestä, joka käsitteli urheiluvälineitä, sillä valtuusto päätti, että kirjettä ”säilytetään valtuuston arkistossa tarpeen vaatiessa löydettävänä”.

1960-luvun alkupuoli oli kouluhankintojen kannalta myönteisen kehityksen aikaa. Silloin kuntamme kansakoulut saivat hankkia kalustoa ja opetusvälineitä verraten runsaasti. Kuitenkin peruskoulun lähestyminen on aiheuttanut 1970-luvulle lähdettäessä uusien opetustapojen ja -välineitten syntymisen. Nyt puhutaan ohjelmoidusta opetuksesta ja opetuskoneista, jotka molemmat sopivat käytettäviksi yhtä hyvin nykyisessä kuin tulevassakin koulujärjestelmässä. Mikäli Haapavesi aikoo edelleen pysyä mukana koululaitoksen kehityksessä, on ilmeisesti jälleen edessä eräänlainen opetusvälineitten uudistuskausi ennemmin tai myöhemmin.