1. Johdanto

Tämä työ on lyhennelmä Seppo Törmäkankaan 1989 Oulun Yliopistolle kasvatustieteen opintoihin tekemästä tutkielmasta. Muina lähteinä olen käyttänyt muun muassa Antti Myllyojan tekemiä muistiinpanoja, Seppo Törmäkankaan tekemiä haastatteluja, Vihannin koululaitoksen historiaa ja Risto Vilmusenahon Siikajokilaakson Historia II -teosta. Luettavuuden helpottamiseksi olen jättänyt kaikki lähdeviitteet pois. Tarvittaessa ne löytyvät alkuperäisestä tutkielmasta.

Tarkoitukseni on kuvata Kestilän koululaitoksen vaiheita ensimmäisen kansakoulun perustamisesta nykypäivään. Esityksen alussa johdantona käsittelen lyhyesti kansakoulua edeltävää kirkollista kansanopetusta.

Koska aihe sisältää tapahtumia yli sadan vuoden ajalta, se on tietomäärältään varsin laaja. Lyhennelmää kirjoittaessani olen joutunut karsimaan paljon mielenkiintoistakin asiaa.

Seppo Törmäkangas on painottanut tutkimuksensa sisältöä siten, että se käsittelee vanhoja tapahtumia yksityiskohtaisemmin kuin uusia. Näin kunnan ensimmäiset kansakoulut perustamista edeltävine vaiheineen ovat saaneet huomattavan paljon tilaa muuhun sisältöön nähden.

Pulkkilassa 9. syyskuuta 1994 Kai Jaakko Visuri

Kestilän koululaitos