Eeva-Kaisa Jakkila on syntynyt vuonna 1954, ja hän on asunut lapsuutensa Taivalkoskella. Keskikoulun jälkeen hän
meni taidekurssille. Eeva-Kaisa perusti perheen ja sai kaksi lasta. Myöhemmin hän kuitenkin erosi miehestään ja
meni taidekouluun. Hän on käynyt taidekouluja yhteensä seitsemän vuotta. Eeva-Kaisa muutti yhdessä Jussi Valtakarin kanssa Taivalkoskelle jouluna 1988. Heillä on kaksi lasta, ja
he asuvat Taivalkoskella edelleen.
Hän on tehnyt töitä piirtämällä vanerille esimerkiksi ihmishahmoja, jotka on leikattu irti levystä. Työt eivät ole yksittäisiä vaan ne muodostavat yhdessä tilallisen kokonaisuuden eli tilateoksen. Kuvat ovat seinälle ripustettavia, jolloin ajatus ja tunne välittyvät vahvemmin. Hänen näyttelytyönsä ovat kantaaottavia: hän haluaa vaikuttaa ihmisten ennakkoluuloihin ja asenteisiin töidensä kautta.
Eeva-Kaisa kokee joidenkin teostensa symboloivan miehistä maailmaa. Hän kokee miehisen maailman kovana, materialistisena ja kiireisenä, ja siitä taas kärsivät naiset ja lapset. Eräässä teoksessaan hän on käyttänyt aseita, jotka symboloivat miehisessä maailmassa seksuaalisuutta, tappamista ja pyhyyttä.
Eeva-Kaisa maalaa myös pienimuotoisia akvarelleja. Akvarellit ovat hänelle eräänlaista mietiskelyä ja meditaatiota.