Etusivu

Kullervo Kuikka

[Pekka Nevakiven muotokuva]
Liikennöitsijä Pekka Nevakiven muotokuva öljyväri / kangas 2001.

Synnyin 30.6.1943 Helsingissä evakkoperheeseen Tikkurilaan. Keskikoulun jälkeen kävin Myynti- ja Mainoskoulun Somistajakoulun 1962–63, vuosina 1968–70 suoritin MG-koulun eli Mainosgraafikkojen koulun. Mainostaiteilijana työskentelin Hyvä Maku Oy:n somistamossa, Mainosateljee Utriaisella, Valion mainososastolla, Mainosyhtymässä ja Osuuspankkien Keskusliiton mainososastolla Helsingissä vuoden 1980 loppuun, josta vuoteen 1993 toimin yksityisyrittäjänä graafisen suunnittelijan tehtävissä Somerolta käsin.

[”Arktinen hysteria” alkydiöljyväri]
”Arktinen hysteria” alkydiöljyväri / kovalevy 2008.

Täytettyäni 50 vuotta ja yhteistyökumppanini tietokirjailija Kalevi Paavilaisen kuoltua päätin jättää graafisen suunnittelijan työt ja ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi. Ensinäyttelyni pidin Somerolla Hiidenlinnassa 1994. Samana vuonna osallistuin Suomen Taiteilijat ry:n yhteisnäyttelyyn Riihimäellä. Vuoden 1995 syystalvella muutin perheeni kanssa Taivalkosken koillisreunan korpimaille. Vuonna 2000 ripustin töitäni nähtäväksi Jalavan Kauppakartanon seinille sekä vuosina 2002 ja 2008 Kuusamatalon Kaamosgalleriaan.

Koin v. 1996 yllättäen hengellisen herätyksen. Raamatun mahtavat ennustukset ja näyt ovat nykyään erittäin haasteellisia aiheita piirustuslaudallani. Töitäni on erehtynyt hankkimaan enimmäkseen yksityishenkilöt, onpa niitä parissa julkiseksi katsottavassa tilassakin. Vuonna 2008 hankimme entisen Koston koulun, joka antaa paremmat puitteet työni jatkamiselle.

Yhteystiedot

Kullervo Kuikka
Kostontie 161
93470 Inget
puh. 040 964 2083