Keväällä 1950 käytiin Nivala-lehdessä kiivasta keskustelua konikapinan syistä.
Pulatykki oli Kuoppatien haarassa olleen tiilimyllyn veto- eli pyöritystanko. Sitä tarkasteltiin kirkontornista tykkinä, kun maanjussit Kuoppalan pihassa haastelivat toisilleen huolistaan.
Aikoinaan kuuluksi tulleen Nivalan konikapinan syitä, voi näin jälkeenpäin muistella monine syineen ja seurauksineen. V. 1923 tuli kesä niin myöhään, että maanvilj. Aukusti Laurila esim. ajoi Järvikylässä savea vielä vapunpäivänä, 1. toukokuuta, ja monet Järvikylän miehet menivät tukinajoon Sievin puolelle. Tosin Kalajoen vedet aukenivat 23.–24. toukokuuta ja kesä alkoi tulla vihdoinkin, mutta toukotyöt päästiin aloittamaan vasta noin 6.–10. kesäkuuta. Heinäkuu oli kylmä ja sateinen, aurinko oli piilossa 3 viikkoa, ja viljanvalmistuminen myöhästyi. Heinästäkin saatiin huono sato niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Halla korjasi viljasadon, ihmistenkin ravintotilanne oli heikko, saati sitten eläinten. Näin siirryttiin vuoteen 1924. Kesä tuli varhain, mutta siemen oli lainoin hankittava, ja niin kasvoi velkataakka. Sitten seurasivat ns. heinämadot, jotka tekivät tuhotöitään vuosi vuodelta. Nivalassakin useilla tuhansilla hehtaareilla heinämaita. Seurauksena oli se, että eläinten kunto yhä heikkeni rehun puutteessa. Laihtuneita, lopen uupuneita ja vanhoja hevosia alkoi näkyä, kaikkialla. Sitten huomasi joku näivetystaudin. Kalajokivarren kunnissa toimitettiin näivetystautitarkastuksia ja määrättiin hevosia lopetettaviksi, osa tosin huonoina ja loppuunkuluneina, mutta osa hyvinäkin, jotka vielä pitkän aikaa jälkeenpäin olivat työkykyisiä. Sitten seurasi sarja oikeudenkäyntejä, kun kaikki eivät noudattaneet määräystä lopettaa hevosensa, vaikka laki niin oli määrännyt.
Niinpä mm. Siivertti Ruuttunen tuomittiin sakkoihin em. syystä. Kuitenkin paikkakuntalaisten oikeusvaisto vastustamattomasti reagoi tapausta vastaan, ja kun sitten Ruuttunen olisi mennyt vankilaan suorittamaan sakkojaan, rahaa kun ei ollut, kerääntyi Nivalan asemalle satoihin nouseva miesjoukko, ja niin siepattiin Ruuttunen viranomaisilta ja käskettiin menemään pellolleen. Saman tapauksen yhteydessä pahoinpideltiin virkakuntaakin, mm. nimismieheltä putosi lakki päästä.
Jälleen seurasi sarja asioita lisää. Kapina ja sota on sentään eri asia. Tuli poliiseita. Oulusta tuli heitä lisää, Helsingistä ylimääräinen juna. Aseistuksena oli konepistoolit ja kovat panokset. Juna pysähtyi jo ennen asemaa, varmistus oli tarpeen. Kärki saapui asemalle. ”Sotako täällä on?”, kummastelivat matkustajat uteliaina. ”Ei, Ruuttusen ukko vain laskettiin peltotöihin”, vastasi leppoisa Eero Hourula tiedusteluihin. Sitten meni poliisipartio nimismiehen asunnolle, jonne aseman rytäkässä olleita käskettiin saapumaan kuultaviksi. Niin kertyi taas väkeä nimismiehen pihaan, ja poliisimestari kehoitti väkijoukkoa 3 kertaa hajaantumaan esivallan nimessä, mutta tätä käskyä ei kuultu. Seurasi välitysehdotus, jota tekemään hyväksyttiin Eemil Olkkonen, Matti Juhola ja Heikki Kivimäki.Tuloksena oli, että tapahtuneesta kapinasta vastataan kaikki yhdessä, eikä yksitellen. Yksimielisyys on voimaa, se oli koettu asia. Sen jälkeen siirryttiin kunnantalolle (nyk. kansakoululle), jossa kansanjoukolle sittemmin keitettiin ns. pulapuuro. Taisipa siinä syödessä olla monenlaista ruokailuvälinettä, vasikankiulusta variksenlusikkaan, mutta hyvin ruoka maistui kuin oli nälkä. Sitä, oliko sota- tai piiritystila julistettu, ei allekirjoittanut muista, mutta ambulanssimerkein oli sairaala liputettu.
Sitten siirtyi väkijoukko Järvikylään Kuoppalaan, Kalajoen vesistölinjan taakse. Kuoppalassa tiedettiin olevan kuokkia, lapioita, rautakankia, kirveitä yms. puolustusvälineitä, mutta ampuma-aseita siellä ei ollut. Ns. Kuoppasillan paikallaan pysymistä vartioi vahva rautainen kettinki, kuuluisa Kuoppasillan miesketju. Sitten seurasi yhteenotto. Vahva poliisipartio oli edellä, jäljessä reservinä komppania sotaväkeä kapteenin johdolla. Kärki eteni varovasti Kuoppalan tienristeykseen, jännitys kasvoi huippuunsa. Osa etenijöistä lähti Ylivieskaan, osa Haapajärven tien suuntaan, kun taas Kuoppalan talon vainio näytti olevan päähyökkäyssuuntana. Laukaustakaan ei kuulunut, vain vähäistä puheensorinaa. Joitakin ohikulkijoita tuupattiin tienoheen. Rauhallisina istuskelivat ukot pellonpientareella Kuoppalan talon seinustalla vedellen kessusauhuja, savukkeita ei ollut enää kellään. Sittenpä seurasikin pihasota. Poliisit hyökkäsivät, heitä tuli kaikkialta, pelloilta, metsästä, tietä pitkin, arvelipa joku heitä tulleen ilmastakin.
Kerättiin sitten kolmattasataa miestä monipäiväiseen kuulusteluun kunnantalolle, ja Kuoppalan piha puhdistettiin sotatarvikkeista, jollaisina löytyi kolmattakymmentä polkupyörää, pari pudonnutta kenkää yms. Ankaraa sotaa kuvaillessaan uhrasivat pääkaupungin lehdet sivuittain tilaa valokuviin ja uutisselostuksiin. Seurasi jälleen sarja oikeusjuttuja, osa tuomittiin vankilaan, osa sai sakkoja. Tulkoonpa mainituksi, että jo manan majoille mennyt Matti Koutonenkin alussa köytettiin, kun hänellä sattui olemaan pari tyhjää kiväärinhylsyä piipunvarren helaa varten, kuten tutkimus myöhemmin osoittikin asian olevan. Kauan jälkeenkin päin oli paikallaan se Kuoppalan tykkikin, jonka olivat kirkontornista nähneet sotaa käytäessä. Tykki oli tiilimylly, jonka vetoaisa oli suunnattu kirkonkylää kohti.
Monia hauskoja juttuja olisi vielä tästä konikapinasta, mutta jääköön vastaiseksi. Tässä on mainittuna vain asian ydin ja se, miten asiat helposti saattavat paisua varsin suuriksi. Mistään kapinastahan ei suinkaan ollut kysymys, vain oikeudessa tahdottiin asia vetää siksi.
nim. Timo.
Vanhoja ikäviä asioita on paha ruveta penkomaan, mutta tässä lehdessä ollut nimimerkki Timon kirjoitus kaipaa oikaisuja ja selvityksiä. Vanhemmat ja keski-ikäiset ihmiset kyllä muistavat asiat oikein, mutta kun tapauksesta on kulunut kohta 18 vuotta, niin sen jälkeen on kasvanut paljon nuorisoa, joilla ei ole asioista oikeata tietoa. Timon kirjoituksesta saa lyhyesti sanottuna sen käsityksen, että vuoden 1923 kadon ja sitä seuranneiden heinäkatojen vaikutuksesta olivat hevoset huonossa kunnossa ja sen vuoksi Ruuttusen hevosessa luultiin olevan näivetystaudin, minkä vuoksi viranomaiset määräsivät hevosen lopetettavaksi, ja kun hän ei sitä tehnyt, niin sai siitä sakon, ja kun ei ollut millä maksaa, niin lähti vankilaan, mutta asemalla miesjoukko vapautti Ruuttusen ja tämän vähäpätöisen asian vuoksi rupesivat viranomaiset niin ponteviin toimenpiteisiin, että toimittivat suuren poliisikomennuskunnan ja komppanian sotaväkeä, jotka sitten pidättivät suuren joukon miehiä ja lopputarkastuksessa löytyi vaan Matti Koutoselta piipun varresta pari tyhjää ammuksen hylsyä, eikä muuta koko hötäkässä, josta sitten viranomaiset rupesivat käräjöimään ja syyttämään viattomia ihmisiä.
Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen kansalaissodan vuoden 1918 jälkeen oli useita työtäyteisiä vuosia. Sotaa käyneissä maissa ja omassakin maassa, jota kansalaissota oli muutamia paikkoja hävittänyt, oli ruvettu jälleen rakentamaan. Suomen puutavaralla ja puunjalostustuotteilla oli ulkomailla hyvä kysyntä, ja omassakin maassa Suomen itsenäiseksi tultua olivat valtio ja kunnat ruvenneet kohentamaan takapajulle jääneitä asioitaan niin, että työtä oli enemmän kun kerittiin tehdä. Puutavaralla ja kaikella muulla tavaralla oli kohtalaisen hyvät hinnat, työpaikat olivat myöskin kohtalaisen hyvät.
Tämä kehoitti myöskin maanviljelijöitä parantamaan ja laajentamaan viljelyksiään sekä korjaamaan ja rakentamaan rakennuksiaan. Siihenhän kehoittivat myöskin maatalousneuvojat. Jolla ei ollut tarkoitukseen omia varoja, ne ottivat velkaa, jota oli saatavana. Silloinhan Nivalaankin perustettiin useita osuuskassoja, joista oli hyvä rahan saanti mainittuun tarkoitukseen.
Mutta sitten noin vuoden 1930 tienoilla tuli yleismaailmallinen talouskriisi, jonka puristukseen Suomikin ja erittäinkin Nivala sekä muutamat muut maanviljelyspaikkakunnat joutuivat. Ulkomaille ei ostettu enää puutavaraa eikä puutavaratuotteita, tuli suuri työttömyys. Valtiolla ei ollut varoja järjestää varatöitä, metsätyöt ja metsäajot, joista nivalalaisetkin olivat tottuneet saamaan tarpeisiinsa rahaa, loppuivat. Kulutustavarain menekki oli myöskin loppunut ja hinnat romahtaneet, kun työväellä ei ollut työtä eikä millä ostaa. Myöskään heinänsiementä, joista myöskin Nivalassa oli totuttu saamaan tarpeisiin rahaa, ei ostettu, tai jos niitä ostettiin, niin niistä ei maksettu paljon mitään. Maanviljelijätkin joutuivat suuriin vaikeuksiin, eivät voineet hoitaa velkojaan eivätkä verojaan maksaa, ulosotot, pakkohuutokaupat ja konnuiltaan poisjoutumisen pelko oli niskassa.
Tätä hädänalaista tilaa muutamat eduskuntaan ja muutoin pinnalle pyrkijät rupesivat käyttämään hyväkseen. Järjestivät sekä salaisia että julkisia kokouksia, joissa hädänalaista kansaa kiihoitettiin valtiota vastaan ja uhkailtiin ulosottoviranomaisia, ikäänkuin olisi syy heissä. Perustettiin Kansanpuolue-niminen puolue sekä sille äänenkannattaja Kansan Sana -niminen sanomalehti Ylivieskaan. Puolue meni sitten eduskuntavaaleihin ja sai 2 miestä eduskuntaan, mutta sitten vuosien kuluessa sekä puolue että sanomalehti kuolivat omaan mahdottomuuteensa.
Vuoden 1931 lopulla ja seuraavan vuoden alussa ilmaantui huonokuntoisiin hevosiin näivetystautia, minkä vuoksi eläinlääkintäviranomaiset toimittivat tarkastuksen, ja sitä varten koottiin hevoset Nivalan kirkolle, jossa kaksi eläinlääkäriä ne tarkastivat. Toinen oli piirieläinlääkäri ja toinen kunnan, sellainenkin oli silloin Nivalassa. Tarkastuksessa lääkärit määräsivät näivetystaudin saastuttamat hevoset lopetettavaksi ja tuomaan nimismiehelle kahden luotettavan henkilön kirjallinen todistus siitä, että hevonen on lopetettu. Kaikki muut noudattivatkin määräystä, mutta Ruuttunen ei, jonka vuoksi hän sai 200 markan sakon. Kun ei sanonut olevan rahaa, niin lähti vankilaan sakkoaan sovittamaan. Lähdön piti tapahtua kesäkuun 11. päivänä 1932, joka oli lauantaipäivä, sillä sakkolaisia oli tapana lähettää lauantaisin. Ennen junan lähtöä oli asemalle kokoontunut satoihin nouseva miesjoukko, ja kun viranomaiset rupesivat viemään Ruuttusta junaan, hyökkäsi miesjoukko viranomaisiin käsiksi ja veivät Ruuttusen pois ja samalla eroittivat kaikki Nivalan poliisiviranomaiset, yhtä lukuunottamatta. Siis se paise, jota oli useita kuukausia edellä kerrotuissa kokouksissa kasvatettu, nyt puhkesi. Useinhan sattuu, että talon isäntiä tai muita arvon henkilöitä saattaa joistakin virheistä joutua sakotetuksi, joka ei heidän arvoaan alenna, mutta kenenkään päähän rauhallisissa oloissa ei pälkähdä mennä estämään viranomaisia panemasta täytäntöön oikeuden laillisesti tekemään päätöstä. Kyllä tuon miesjoukon oikeuskäsitteet oli saatu puhuttua sekaisin. Jos Ruuttusella ei tosiaankaan olisi ollut rahalla maksaa tuota 200 markan sakkoa, niin asemalle kokoontunut noin 200 mieheen nouseva joukko olisi voinut keskuudestaan kerätä tuon summan ja maksaa sakon, mutta siinähän olikin yksimielisyys ja voimannäyttö kysymyksessä, kuten siitä Timo kirjoittaa.
Seuraavana maanantaiaamuna oli useihin satoihin nouseva miesjoukko kokoontunut Nivalan kirkolle, kun olivat saaneet selville, että viranomaiset olivat tehneet selostuksen Oulun läänin poliisitarkastajalle asiasta ja että hän oli tulossa poliisikomennuskunnan kanssa. Pääosa joukosta oli majoittunut kunnantaloon (nykyiseen koulutaloon), ja johtajat menivät nimismiehen asunnolle tarkoituksella, että ottavat nimismiehen ja siellä olevat 3 poliisia panttivangiksi. Kun nimismies ei päästänyt sisälle, niin hakivat koko miesjoukon kunnantalolta, mutta nimismies ei sittenkään päästänyt miehiä sisälle eikä miesjoukko uskaltanut ruveta väkisellä sisään tunkeutumaan. Poliisikomennuskunnan oli määrä tulla kello 10 Ylivieskasta tulevalla junalla, mutta kun sinne oli soitettu tapahtumista, niin he tulivatkin noin tuntia aikaisemmin ylimääräisellä junalla. Poliisitarkastaja kehoitti lain nimessä 3 kertaa miesjoukkoa hajaantumaan ja menemään kotiinsa, josta heidät sitten aikanaan kutsutaan kuulusteltavaksi, mutta he eivät kehoitusta noudattaneet. päinvastoin eräs johtajista nousi kivelle ja piti kiihoituspuheen. Poliisilla olisi tämän jälkeen ollut lainmukainen oikeus hajoittaa miesjoukko väkivalloin, ja pidättää sen johtajat, mutta kun mielipiteet olivat kiihtyneet niin, että siinä olisi voinut tulla joillekin vahinko, ei poliisi sitä tehnyt, joka olikin oikein. Joukossa oli paljon suojeluskuntalaisia, joiden hallussa oli myöskin suojeluskunnalle kuuluvia aseita, mutta niitä ei ollut näkyvissä, ne oli pantu kirkolla olevan elämän pulamiehen talon aittaan.
Nimismieheltä sitten miesjoukko painui kunnantalolle, jossa koko aamupäivän pitivät kiihoituspuheita, mutta kun oli syöty kunnan kustantama puuro, niin mielipiteet olivat ruvenneet rauhoittumaan, sillä eihän puuroa mahansa täyteen syönyt ihminen ollut niin vihainen kuin sitä ennen. Iltapäivällä sitten mentiin Kuoppalaan. Kun oli tehty silloiselle eduskunnan puhemies Kalliolle vaatimus, että hän kutsuisi eduskunnan kiireesti kokoon järjestämään pulamiesten talousasioita, ja kun oli vaatimukseen saatu kieltävä vastaus, niin Kuoppalaan mennessä Heikkilän talon kohdalla osoitettiin mieltä, mutta Kallio ei silloin ollut kotona. Kuoppalaan mennessä otettiin edellämainitusta pulamiehen aitasta suojeluskunnalle kuuluvat ampuma-aseet. Silloin oli Kalajoen yli vievä Kuoppasilta lauttasilta, joka oli määrä kääntää pois ja järjestää Kuoppalaan rintama viranomaisia vastaan, mutta puuron syönti raukasi niin suloisesti, että silta jäi kääntämättä ja rintama järjestämättä. Sotaväen tulo aiheutui erään vartiossa olevan poliisin yöllisestä näköhäiriöstä, mutta siihen ei ollut syynä Kuoppalan luona oleva savirana, vaan oli poliisi nähnyt eräitä henkilöitä vainiolla ja luuli niitä kapinallisten ketjuksi.
Timon kirjoituksessa mainitut sovittelijat eli lähetystö kävivät poliisitarkastajan luona, mutta heillä oli sellaiset ehdot, että jos poliisikomennuskunta ja sotaväki lähetetään pois, niin he joukkona sitten alistuvat kuulusteltavaksi. Mutta eihän poliisi sellaiseen eikä minkäänlaiseen kapinallisten ehtoihin voinut suostua.
Poliisikomennuskunnan ja sotaväenosaston Kuoppalaan meno ei ollut mikään hyökkäys, vaan poliisit kävelivät suljetussa rivistössä edellä ja sotaväen osasto jälessä tietä pitkin rauhallisesti Kuoppalaan. Joen yli mentyä jäi sotaväenosasto joen rannalle ja poliisit menivät taloon ja sen läheisyyteen. Siellä oli jo miesjoukon mieliala kokonaan masentunut, johtajat olivat livistäneet, ja aseet oli pantu piiloon. Kuoppalan isäntä joutui syyttömästi pidätetyksi, hän ei ollut kapinatouhun kanssa missään tekemisissä, vaan miesjoukko oli tullut omin lupinsa taloon. Kuoppalassa ja sen luona olevalla kedolla olevat kolmattasataa miestä pidätettiin ja kuljetettiin kunnantalolle, jossa heidät kuulusteltiin, ja sitä mukaan kuin kuulustelut edistyivät, pääsivät syyttömät ja vähemmän syylliset pois, muutamia pahimmin syyllisiä lähetettiin Oulun kaupungin poliisilaitokselle jatkokuulusteluja varten. Timon kirjoituksessa mainittu Matti Koutonen oli vanha ja raihnainen mies, eikä hän ollut missään tekemisissä kapinatouhun kanssa. Ei hän ollut pidätettyjen joukossa, mahdollisesti olivat poliisit käyneet hänen luonaan etsimässä hänen poikaansa, joka oli kapinan johtajia.
Seuranneessa oikeudenkäynnissä Korkeimman oikeuden päätöksessä perusteltiin tapausta kapinaksi, vaikka se kihlakunnanoikeudessa asianajotempuilla saatiin joksikin muuksi Timon mainitsemaksi touhuksi. Korkein oikeus tuomitsi johtajat eri pitkiin vapausrangaistuksiin ja muut vähemmän syylliset sakkoihin, jotka vapausrangaistukset presidentin armahduksella vapautettiin.
Pääpiirteissään edellä kerrotunlaiset olivat kapinan syyt ja seuraukset. Jos sitä joku tahtoo epäillä, niin lukekoon asiasta tehdyt kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat. Yksityiskohtiin ei ole tarpeellista kajota.
Asiaa seurannut.
Tämän lehden 14 numerossa on nimim. ”Asiaa seurannut” selostanut kyseellistä kapinaa. Siitä kyllä selviää, että, perussyynä, oli yleinen talouspula.
Maataloutta vieroksuvalla taholla tuotiin esiin talouspulan syinä mm., että talolliset rakentivat kalliita sementtitiilinavetoita. Asia siinä suhteessa oli sellainen, että ainoastaan jotkut navetan rakentajat joutuivat pulaan. Yleisimpänä pulan syynä oli luonnottoman suuret pankkivelkain korot. Ne jotka joutuivat vekseleillä velkojaan hoitamaan, saivat maksaa korkoja enemmän kuin kaksinkertaisesti, jos korko olisi ollut 6 %. Oli tapauksia, että velallinen maksoi vajaassa kymmenessä vuodessa korkoja niin paljon, että jos korko olisi ollut 6 % olisi ei ainoastaan korot vuotuisesti tulleet maksetuksi, mutta myöskin pääoma kuitiksi.
Oli niitä muitakin tyytymättömyyden lietsojia, eikä yksin pulamielet. Lietsottiin tyytymättömyyttä hallitusta vastaan monella taholla. Muistetaanhan ”Mäntsälän kapinakin”. Yhtenä sellaisena tyytymättömyyden levittäjänä oli, eli ainakin sellaiseksi tarkoitettu, loistopaperille painettu kuvitettu julkaisu. Siihen oli otettu useista kunnista kuviakin esimerkiksi kuntain huonosta taloudenhoidosta. Joku vuosi sitä ennen valmistunut Nivalan kunnalliskotikin oli saanut kunnian esiintyä kuvattuna, tekstin mukaan jonkunlaisena ”koikkalaisena”.
”Näivetystauti” hevosissa lienee ollut sitä, jota nyt nimitetään ”puutostaudiksi”. Edellisen vuoden syyskesä oli hyvin sateinen, jonka vuoksi kaurat tuli huonoja, siitä aiheutti kotieläinten yleensä huono kunto.
Konisyynin kanssa olin suoranaisessa tekemisissä sen verran, kun minulla oli 25-vuotias ruuna, joka ikänsäkin vuoksi oli talvella jonkun verran kuivakarvanen. Eläinlääkärit tutkivat ruunan verta, totesivat näivetystautiseksi. Sanoin ”ei liene mitään näivetystautia, kun eilen hain myllystä tuhannen kilon jauhokuorman ja rautatien ylikäytävällä vastamäessä aukesi rinnus, kun vedin rinnustimen kiinni niin ruuna ilman erikoista ponnistelua lähti kävelemään.” Sitten eläinlääkäri sanoikin, ”onhan se vanhan hevosen veri jo muutoinkin vaaleaa”.
Mitä tulee siihen kuuluisaksi tulleeseen ”Ruuttusen ruunaan”, niin siitä selitti äskettäin joku läsnäolleista seuraavaa: Se ei ollut mikään huono koni, mutta se oli tuotaissa ajettu pahoin märäksi, ja kun se sitten joutui lähes päiväkauden seisoa värjöttämään vuoroaan odotellen, niin se näytti silloin huonommalla kun mitä se todellisuudessa oli! Kertoja jatkoi: ”Se mies joka sen hevosen toi, esiintyi koppavasti, ehkä sekin vaikutti että ruuna määrättiin tapettavaksi.”
Lisään tähän vielä muutamia ”Eskon puumerkkiä”.
Kun monet uteliaat kävivät siellä Kuoppalassa katsomassa ”pulaleiriä”, niin sellaisia uteliaita siellä oli – silloinkin kun ”pulamiehet” pidätettiin. Oli mm. nyt vielä elossa oleva 8.10.1863 syntynyt Matti Konttilakin – Vanhantalon Matti joka sitten kunnantalolle tuotuna ihmetteli kun hänkin joutui kiinni ”vaikka ei ole kenellekään velkaa”. Kuoppalan isäntä, joka ei ollut mukana pulaliikkeessä, oli puhelimella varoittanut nuorempia velimiehiänsä pysymään kotonansa, eikä lähteä mihinkään rähinöihin. Pulamiesten kokiksi joutui Taneli Antinp. Konttila, kun oli tunnettu sukkelana, palvelevana pitojen kokkina. Yhtä hyvin ehkä enemmänkin rangaistavia olisivat olleet ne ”kunnanmiehet”, jotka järjestivät annettavaksi ruoka-aineita kunnan maksettaviksi sen sijaan, että olisivat kehoittaneet pulamiehiä, menemään kotiinsa.
Muutamia vuosia myöhemmin kävin silloisen maatalousministerin ym. kanssa katselemassa Sukevan varavankilan laitoksia ja viljelyksiä. Vankilan johtaja sanoi hänelle jääneen hyvän käsityksen ja kauniit muistot Nivalan pulamiesvangeista.
nim. H. S.
Yllämainitulla kömpelöllä otsakkeella kirjoittaa nimim. ”Asiaa seurannut” Nivala-lehdessä peräti kummallisen sepustuksen ns. Nivalan konikapinasta. Vaikka allekirjoittaneen henkilökohtaisesti ei sallittu olla rauhassa, en sittenkään katsonut olevan syytä noin heikosti perusteltuun ja väärinkerrottuun sepustukseen vastata, mutta kun useat ”lähimmäiseni” pakottivat puuttumaan asiaan, niin siksi asiasta oikaisuna muutama sana.
Sanotussa lehdessä on samasta asiasta nimim. ”Timo” kirjoittanut aikaisemmin tosin kyllä lyhyesti mutta niin asian keskeltä, etten katso olevan syytä uudestaan toistaa samoja asioita, ja siksi koskettelenkin asiaa vain muutamilta kohdilta, vaikka asian tärkeys ja laatu ovat niin monet ja kauaskantoiset, että se vaatisi oikeastaan oman asiallisen lukunsa, jotta joskus esim. tohtorinväitöskirjassaan asiaa käsitellessään saisi siitä oikean kuvan kansamme historiaan.
Meitä syytettiin silloin jo ”ettei kansa tiedä, että on niin ahdas aika, mutta kun te sanotte sen niille, niin miksei ne sitten ole tyytymättömiä.” Sama sävy on syytöksessä nytkin, jopa niin pitkälle menevä, että joidenkin henkilöiden mieliteko eduskuntaan olisi ollut kannustimena puhuttaissa pulantorjumisesta. Muistettakoon että itse ”Kallio” istui silloin satulassa, hänen syrjäyttämisensä epäilemättä, olisi ollut ylivoimainen tehtävä, joten ainakaan eduskuntaan pääsemisestä ei voinut olla toiveita, eikä siitä milloinkaan puhuttukaan, kun kokouksissa avoimesti ja vapaasti neuvoteltiin.
Salaisista kokouksista ei allekirjoittaneella ole tietoja, en sellaisissa milloinkaan ollut mukana enkä sellaisia kokouksia kertaakaan kutsunut koolle, vaikka tehtäväni oli kokousten koolle kutsuminen. Sen teinkin siihen asti, kun sain olla vapaalla jalalla. Vankilaan jouduttuani olivat vapaana olevat aatetoverit perustaneet puolueen. Tämä olkoon osoituksena ”asiaa seuranneelle”, ettei pääsy eduskuntaan ollut tavoitteena allekirjoittaneella, vaan syyt olivat syvemmällä, josta muutama sana.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä oli maassamme ns. hyväaika, työtä oli ja raha kiersi, kuten aina nousukonjunktuurien aikana on asianlaita. Kaikki yrittivät, jolla ei ollut säästövaroja otti lainaa. Lainaa sai helposti, ja kaikki yritykset tuottivat odotetun tuloksen niin kauan, kunnes rahamiespiireissä ruvettiin rahakeinottelulla yrittämään rahanarvon nousua, joka välittömästi laski työn arvoa. Työn arvo romahti kuten tunnetaan, vaikka sitä ei näytä ”asiaa seurannut” muistavan, vai halunneeko totuuden salata. Työnarvot maataloudessa romahtivat niin, että voikilo maksoi 12:– nurkille, sianliha 8:–, ruiskilo alun toista markkaa, ohria ei ostettu ollenkaan j.n.e. Varsinaisen työväen palkkataso laski vastaavasti alle toimeentulominimin, niin että talonruokainen työmies sai 5:– päivältä ja urakkatöistä, metsätöissä ja ns. varatöissä, maksettiin kympin kahtapuolta. Tee sitten näillä palkoilla ”ahkerasti työtä, säästä ja tule hyvin toimeen” – kuten Nivalassa ensimmäisessä pidetyssä pulakokouksessa neron väläyksenä, ohjeet antoi hyvin tunnettu henkilö, josta antaisin arvosanan ”Nivalan hyvinvoinnin vastustaja n:o 1”. Toivottavasti muistaa sanansa. Näin oli asianlaita työntuloksia noteerattaessa, mutta toisin oli ns. palkannauttijain riveissä virkamiespuolella. Palkkoja ei suinkaan laskettu, ne pysyivät ennallaan. Talonpojan sukutiloilla paukkuivat vasaramarkkinat, huomattavat omaisuudet menivät mitättömistä polkuhinnoista vieraille saalistajille, kunnon ihmisten täytyessä siirtyä vierailta veräjiltä, usein suuren lapsiperheen kanssa tuntemattomista lähteistä yrittämään hankkia toimeentulonsa. Työväki perheineen näivettyi murjujen nurkissa, ei tarennut edes niihin onnettomasti palkattuihin varatöihin kun ei ollut vaatetta ylle. Entäpä virkamiehet, ei tahtonut löytyä mitään niin hyvää, joka olisi ollut kyllin hyvää heidän käytettäväkseen.
Tätä taustaa vastaan on katseltava pulaliikkeen syntyä. Kansa oli äärimmäisen katkeroitunut siitä, että arvot jaettiin niin perin nurinkurisesti. Jäljestäpäin joutuu asiaa ajatellen ”Nivalan konikapinan” perspektiivissä, todellakin kansa sittenkin uskoo oikean ja käytännön sanoja silloin, kun on suuret arvot kysymyksessä, ja puhuttu sana annetaan vakaassa ja rauhoittavassa mielessä. Nimimerkki leikittelee tosin kyllä tarpeellisen pitkän välimatkan päästä suojeluskunnalla ja sen aseistuksella. Entäpä jos Nivalan tapausten aikana esim. nimismiehen talolla ja kunnan talolla annettiin lupa poikien tosiaan hakea aseensa ja puhdistaa Nivala sinne tunkeutuneesta väkivallantekijäaineksesta? Valloittaa ei meidän Nivalaa tarvinnut, sillä meidän Nivalamme se oli jo sellaisenaan, mutta jos annettiin puhdistuskehoitus, olisiko ”asiaa seurannut” varma siitä, eikö miesjoukko olisi jotain uskaltanutkin. Mutta jälestäpäinkään ei tarvitse sitä katua, ettei sanotusta ”puhdistuksesta” missään vaiheessa neuvoteltukaan, tehtiin vain kaikki voitava kiihtyneiden mielien rauhoittamiseksi, jossa myöskin onnistuttiin.
Kuoppalasta lähtömme ei ollut ”livistämistä” vaan yhteyden pitäminen vapaalta jalalta joukkoihin, joilla jatkuvasti oli halu rauhallisesti ja asiallisesti vastata siitä järjestyshäiriöstä, joka tuli siinä, että kunnian vanhus, ukko Ruuttunen vapautettiin vankilaan menemästä ja luvattiin maanantaihin mennessä kerätä kyseessäoleva sakkoraha ja tuoda se nimismiehelle, jos hän suostuu siirtämään 2 päivällä ukko Ruuttusen vankilaan vientiä. Mutta nimismies, virkavallan vannoutunut edustaja, ei ajatellut seurauksia, ryhtyi pistooli kourassa ärjymään. Sitä ei milloinkaan oikean asiansa puolesta talonpoika kestä, se panee ”toimeksi”, niin oli Nivalan asemalla, niin on ollut aina muulloinkin, ja uskon, että niin tulee olemaankin. Tunnetussa kappaleessa ”Pohjalaisia” sanoo talonpoika nimismiehelle: ”Älä jännitä jousta liian kireälle.” Tämä on kansan mielen tulkinta määrätyissä tilanteissa, josta on pidettävä kiinni tinkimättömästi. Talonpoika tässä maassa edustaa rehtiä, vissiä, ns. multa-aatelia, joka on reilu ja asiallinen, mutta ei alistu orjaksi. Se on aina muistettava.
Ns. näivetystaudista voitiin tutkimuksen perusteella todeta, että näivetystautia maassamme tavattiin Ylitorniolla 1 tapaus Nivalan tapauksesta taaksepäin lukien kolmisenkymmentä vuotta, ei muuta eikä muualla, ei siis Nivalassakaan yhtään. Sen me tiesimme, kuin myös sen tiesi vanha ja tunnettu hevosten kasvattaja ukko Ruuttunenkin. Rauha hänen hyvälle muistolleen. Syynä silloiseen hevosteurastukseen oli mielivalta ja hevosten huonoon kuntoon ei näivetystauti vaan halla ja velkaiset talot.
Olisi toivonut, että nimim. ”asiaa seurannutkin” olisi edesmenneinä aikoina jotain oppinut, mutta täytyy havaita – ei mitään. Ehkä hän onkin kehityskyvytön ihminen. Silloin olisi luullut Nivala-lehden palstat häneltä kiellettävän. Ei niinkään. Joutuu kysymään, mitä varten oikeastaan on sanottu lehti synnytetty, kun se ei kiellä palstojaan kokonaan väärien tietojen levittämiseltä.
Kun katsellaan asioita sellaisenaan, niin huomataan, että ns. näivetystauti loppui Nivalan konikapinaan, samoin pakkohuutokaupat. Rahamiehet ja silloiset vallanpitäjät tarkastivat kantansa ja mielikarvaudekseen havaitsivat, ettei taida pakkohuutokauppatie vedellä. Heräävä maaseutu rupeaa reagoimaan, ja heidän käy ehkä lopulta hullusti. Tuloksena oli Maakiinteistöpankki kuin myös eräissä tapauksissa suoraan valtion väliintulo. Näin järjestyi tapaus tapaukselta Nivalan konikapinan päivistä lähtien. Kuin myös keksintö, varatyömaat, muutettiin tavallisiksi töiksi ja ruvettiin maksamaan elintasoa vastaavat palkat. Nämä tekijät olisi ”asiaa seuranneenkin” luullut ottavan huomioonsa kuin myös sen, ettei sanottu Kansanpuolue kuollut mahdottomuuteensa, mutta kun poistui ne tekijät, joita vastaan kansa nousi, jopa puolueenakin, ja Maalaisliitto puhdistui, puhdistuen niistä, henkilöistä kuin myös aatesuunnasta, jolla tahdottiin ajaa yksityisen etuja yhteinen kansanetu syrjäyttämällä, ja tämän lisäksi Maalaisliiton ryhmä erikoisesti halusi yhteyttä puolueemme kanssa, niin katsottiin asiattomaksi pitää pystyssä puoluetta, kun kerran Maalaisliitto jälleen löysi itsensä, rupesi ajamaan ”köyhän asiaa” Alkion viitoittamaa tietä. Tämä ei ollut – ”asiaa seurannut” – puolueen kuolema, vaan joustavasti hoidettua järkevää ja asiallista talonpojan asiain hoitamista.
Nivalassa 11. 4. 50.
Heikki Niskanen.
Edelläolevan johdosta haluaa toimitus vain huomauttaa, että kirjoittajan mainitsemalla perusteella emme katso voivamme kieltää palstojamme, sillä asioita voidaan tarkastella eri tahoilta ja kummankin puolen edustaja katsoo olevansa oikeassa. Niinpä olemme mekin noudattaneet vanhaa tapaa, että molempia puolla on kuultava, sillä ei liene kirjoittajankaan tarkoitus, että jostain asiasta ei saa olla toista mieltä. Kuitenkin katsomme, että tästä asiasta on riittävästi kirjoitettu. Jos kuitenkin joku haluaa kirjoittaa muistelmiaan, tulemme ne mielihyvin ottamaan arkistoomme, sillä kuten kirjoittaja mainitsee, asia tulevaisuudessa varmasti tulee tutkijoita kiinnostamaan.
Toimitus.